Pimeäetsintää Lappajärvellä
VAPAAEHTOINEN pelastuspalvelu järjestää Lappajärvellä pimeäetsintäharjoituksen lokakuun kuudennen päivän iltana. Kokoontumispaikkana on Länsirannan koulu ja harjoituksen

EVANKELISEN opetuksen Kortesjärvelle toi täällä kirkkoherrana vuodet 1877–1887 toiminut Gustav von Essien. Laajemmin alkoi liike
LAPPAJÄRVEN JOULU -lehti julkaisee perinteisesti Lappajärvellä poisnukkuneiden tai tänne haudattujen kuvia, sekä vuoden aikana syntyneiden
EVIJÄRVEN Yrittäjät järjestävät lauantaina 9. syyskuuta ensimmäiset Yrittäjien Ysärit nuorisoseuralla. Yleisöä viihdyttää DJ ICE K,
EVIJÄRVELLÄ käynnistyvä Teinineuvola kahvila on jatkumoa Moms for Kids ry:n Alajärvellä alkuvuodesta aloittamalle Teinineuvolalle. Viikolla
PERINTEINEN jääkäriseminaari järjestetään Kauhavan Kortesjärvellä lauantaina 2. syyskuuta kello 13–16 Kortesjärven yhtenäiskoulun monitoimisalissa. Järjestyksessään jo
Finsumäen perinteiset markkinat keräsi paikalle runsaasti markkinaväkeä ja -myyjiä.
LAPPAJÄRVELLÄ Rovastilan kyläyhdistys tempaisi järjestämällä kirppisrallin. Tapahtumassa oli 14 myyntipaikkaa, ja tavara vaihtoi mukavasti omistajaa.
SYKSYINEN aamupäivä valkenee Kortesjärvellä ja 4H-toimistolla käy vipinä. Syksyllä alkavia kerhoja kursitaan kasaan ja kerhot

VAPAAEHTOINEN pelastuspalvelu järjestää Lappajärvellä pimeäetsintäharjoituksen lokakuun kuudennen päivän iltana. Kokoontumispaikkana
EVANKELISEN opetuksen Kortesjärvelle toi täällä kirkkoherrana vuodet 1877–1887 toiminut Gustav
LAPPAJÄRVEN JOULU -lehti julkaisee perinteisesti Lappajärvellä poisnukkuneiden tai tänne haudattujen
EVIJÄRVEN Yrittäjät järjestävät lauantaina 9. syyskuuta ensimmäiset Yrittäjien Ysärit nuorisoseuralla.
EVIJÄRVELLÄ käynnistyvä Teinineuvola kahvila on jatkumoa Moms for Kids ry:n
PERINTEINEN jääkäriseminaari järjestetään Kauhavan Kortesjärvellä lauantaina 2. syyskuuta kello 13–16
Finsumäen perinteiset markkinat keräsi paikalle runsaasti markkinaväkeä ja -myyjiä.
LAPPAJÄRVELLÄ Rovastilan kyläyhdistys tempaisi järjestämällä kirppisrallin. Tapahtumassa oli 14 myyntipaikkaa,
SYKSYINEN aamupäivä valkenee Kortesjärvellä ja 4H-toimistolla käy vipinä. Syksyllä alkavia
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.