Vimpeli

Sirkka Kallio voitti mestaripyöräilijäkampanjaan osallistuneiden kesken arvotun pyörän. Kuva: Vimpelin vapaa-aikatoimi.
Kulttuuri ja ihmiset

Vimpelissä 40 mestaripyöräilijää

Mestaripyöräilijätittelin saamiseen edellytettiin perinteiseen tapaan vähintään 1 000 pyöräilykilometrin yhteissaavutusta toukokuun ja elokuun välisenä aikana.

Vimpelin kiertoliittymä saa kalkkikivimonumentin.
Asuminen ja ympäristö

Kalkkiuunimonumentin suunnittelutyö valmis

VIMPELIN tekninen toimi on tilannut Pentti Mustamaa Ky:lta suunnitelman kantatiellä keskustaajaman kohdalla olevan kiertoliittymän kalkkiuunimonumentista.

Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajien konserttia johti Arto Risku ja välijuonnoissa hauskoja tarinoita kertoi Olavi Raitila. Kuva Eija Pippola
Kulttuuri ja ihmiset

Poliisilaulajat ihastuttivat Vimpelissä 

ETELÄ-POHJANMAAN Poliisilaulajien leppoisaa musisointia Lakis Areenalle 30. syyskuuta oli saapunut kuuntelemaan runsas yleisö. Sateinen lauantaipäivä

Vimpelin kunnanhallitus esittää valtuustolle Neoenin tuuli- ja aurinkovoimapuiston kaavoituksen käynnistämistä.
Aapiskujan koulu

Neoenin tuulivoimahankkeelle vihreää valoa kunnanhallitukselta

VIMPELIN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3. lokakuuta valita Neoen Renewables Finland Oy:n tuulivoimatoimijaksi kunnan alueelle ja hylätä Vapo Terra Oy:n kaavoitusaloitehakemuksen. Kunnassa voi käynnistyä vain yksi tuulivoimakaavoitushanke johtuen ilmatieteenlaitoksen säähavaintoasemast…

Teuvo Mäkelä toimii koulupappana Aapiskujan koululla yleensä perjantaisin.
Koulu

Teuvo Mäkelä palasi koulumaailmaan koulupappana 

AAPISKUJAN KOULU Vimpelissä on saanut tänä syksynä joukkoonsa uuden kasvon, kun Teuvo Mäkelä aloitti siellä koulupapan vapaaehtoispestissä. Toistaiseksi hän on toiminut ekaluokkalaisten parissa, mutta jatkossa tarkoitus olisi olla mukana muissakin luokissa.  

−Koulupapan teh…

Sirkka Kallio voitti mestaripyöräilijäkampanjaan osallistuneiden kesken arvotun pyörän. Kuva: Vimpelin vapaa-aikatoimi.
Kulttuuri ja ihmiset

Vimpelissä 40 mestaripyöräilijää

Mestaripyöräilijätittelin saamiseen edellytettiin perinteiseen tapaan vähintään 1 000 pyöräilykilometrin yhteissaavutusta toukokuun ja elokuun välisenä aikana.

Vimpelin kiertoliittymä saa kalkkikivimonumentin.
Asuminen ja ympäristö

Kalkkiuunimonumentin suunnittelutyö valmis

VIMPELIN tekninen toimi on tilannut Pentti Mustamaa Ky:lta suunnitelman kantatiellä keskustaajaman kohdalla olevan kiertoliittymän kalkkiuunimonumentista.

Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajien konserttia johti Arto Risku ja välijuonnoissa hauskoja tarinoita kertoi Olavi Raitila. Kuva Eija Pippola
Kulttuuri ja ihmiset

Poliisilaulajat ihastuttivat Vimpelissä 

ETELÄ-POHJANMAAN Poliisilaulajien leppoisaa musisointia Lakis Areenalle 30. syyskuuta oli saapunut kuuntelemaan runsas yleisö. Sateinen lauantaipäivä

Vimpeli

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.