Kauhava ja Kortesjärvi

Kortesjärven eskarit kyselivät Marko Hautamäeltä lehmien elämästä.
Tilaajille

Maitotilan elämä kiinnosti pieniä koululaisia

MTK Kortesjärven yhdistys järjesti 30. toukokuuta avoimien ovien päivän Kortesjärven ala-asteen eskareille sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisille Harjulan Maito Oy:n uudehkossa robottinavetassa.

Kevään ylioppilaita juhlitaan tulevana lauantaina. Kortesjärveläinen Jaakko Tuhkasaari valmistuu Evijärven lukiosta. Kuva: Sanna Särkiniemi.
Nuoret

Sinnikkäästi kohti valkolakkia 

KORTESJÄRVELÄINEN Jaakko Tuhkasaari on tulevana lauantaina yksi juhlituista kevään ylioppilaista. Tuhkasaari saa nostaa valkolakin päähänsä

−Kyllä se oli aikaa, hymyilee Martta Åby muistelujensa välissä.
Tilaajille

100-vuotiaan Martta Åbyn nuoruusmuistot elävät vahvana mielessä 

MARTTA Åby, omaa sukua Aatsinki eli lapsuutensa Aatsingin kylässä, joka kuului Kuolajärven, nykyiseltä nimeltään Sallan, kuntaan.  

−Yksinkertaista elämää se silloin oli, hevospelillä kuljettiin ja suksilla. Kylät olivat etäällä toisistaan ja kaupat olivat kaukana.&nbs…

Saara Peltotupa ja Pekka Mäenpää olivat mukana SEO Kortesjärven Kevätpäivillä, jonka yhteistyökumppani LähiTapiola tarjosi maksuttoman käsisammuttimien tarkastuksen.
Kulttuuri ja ihmiset

Pekka Mäenpää jää eläkkeelle vuosikymmenien asiakaspalvelutyöstä

PARASTA työssäni on ollut ihmisten kanssa tekemisissä oleminen, heidän tapaamisensa ja tutustuminen uusiin asiakkaisiin, kertoo LähiTapiolan Etelä-Pohjanmaan alueen myyntipäällikkö Pekka Mäenpää eläkkeelle jäämisen kynnyksellä.  

Mäenpään työura alkoi Suomelan kaupp…

Regina Ketomäen kokoelmateos puhuttelee sanoin ja kuvin.
Kirjallisuus

Toivon näköaloja suuren muutoksen keskellä 

−MONI on toivonut, että kokoaisin ajatelmiani ja runojani yhteen. Valikoin kolmen vuoden ajalta aineistoa, joka koskettelisi mahdollisimman paljon eri ihmisyyden pintoja ja osa-alueita, kuvailee kortesjärveläinen Regina Ketomäki Annetaan aamujen tulla -kokoelmateoksensa syntyä. Se kolmen vuo…

Kauhavan kaupunginhallitus myöntää kuntarahoituksen Ylihärmän valokuituhankkeelle.
Kunnallisuutiset

Japo rakentaa valokuituverkon Ylihärmään

KAUHAVAN kaupunginhallitus merkitsi kokouksessaan 22. toukokuuta tiedoksi, ettäAlajärvenPuhelinosuuskunta Japo on valittu Etelä-Pohjanmaan liiton toimesta Purmojärven,

Anne-Mari Laukkonen ja Inkeri Loukola ovat toimineet yrittäjinä pitkään naapureina.
Kulttuuri ja ihmiset

Pitkä yhteinen yritysnaapuruus 

Hoitola Mari ja Parturi-Kampaamo Inkeri Loukola ovat toimineet naapureina Säästöpankin rakennuksessa 25 vuotta. Sitä ennen toimittiin vanhassa, nyt jo puretussa rakennuksessa 10 vuotta. Yrittäjät saivat vaikuttaa uusien tilojen suunnitteluun. He ovat olleet tyytyväisiä toimiviin tiloihin, j…

Kortesjärven eskarit kyselivät Marko Hautamäeltä lehmien elämästä.
Tilaajille

Maitotilan elämä kiinnosti pieniä koululaisia

MTK Kortesjärven yhdistys järjesti 30. toukokuuta avoimien ovien päivän Kortesjärven ala-asteen eskareille sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisille Harjulan Maito Oy:n uudehkossa robottinavetassa.

Kevään ylioppilaita juhlitaan tulevana lauantaina. Kortesjärveläinen Jaakko Tuhkasaari valmistuu Evijärven lukiosta. Kuva: Sanna Särkiniemi.
Nuoret

Sinnikkäästi kohti valkolakkia 

KORTESJÄRVELÄINEN Jaakko Tuhkasaari on tulevana lauantaina yksi juhlituista kevään ylioppilaista. Tuhkasaari saa nostaa valkolakin päähänsä

Kauhavan kaupunginhallitus myöntää kuntarahoituksen Ylihärmän valokuituhankkeelle.
Kunnallisuutiset

Japo rakentaa valokuituverkon Ylihärmään

KAUHAVAN kaupunginhallitus merkitsi kokouksessaan 22. toukokuuta tiedoksi, ettäAlajärvenPuhelinosuuskunta Japo on valittu Etelä-Pohjanmaan liiton toimesta Purmojärven,

Anne-Mari Laukkonen ja Inkeri Loukola ovat toimineet yrittäjinä pitkään naapureina.
Kulttuuri ja ihmiset

Pitkä yhteinen yritysnaapuruus 

Hoitola Mari ja Parturi-Kampaamo Inkeri Loukola ovat toimineet naapureina Säästöpankin rakennuksessa 25 vuotta. Sitä ennen

Kauhava ja Kortesjärvi

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.