Kauhava ja Kortesjärvi

Sohvalla istuvat vastaava ohjaaja Kirsi Ruotsala, Veikko Saarijärvi ja Olavi Stenroth.
Seurakunta

Kan-koti kohtaa elämässään särkyneen päihderiippuvaisen armolla ja rakkaudella

KORTESJÄRVEN Fräntilän kylässä rauhallisessa maalaismiljöössä sijaitsevassa entisessä kansakoulussa toimii yksi Suomen neljästä Kan-kodista. Rauhallinen miljöö kuitenkin kätkee sisäänsä kovia elämänpolkuja kulkeneita ja raastavaa sisäistä kamppailua käyviä ihmisiä, mutta myös armon, anteeksiannon ja lähimmäisenrakkauden ilmapiirin.

Kitkalla kisattiin mölkkymestaruuksista.
Ikäihmiset

EL-Kortesjärvi liikuntapäivässä Kitkalla ratkaistiin mölkkymestaruudet

ELÄKELIITON Etelä-Pohjanmaan piirin pohjoisen alueen (Lapua, Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä, Kortesjärvi) mölkkymestaruudet ratkottiin Kortesjärvellä 13.5.2023 Kitkalla vietetyn ulkoilupäivän yhteydessä.

Liikuntapäivän puitteissa oli mahdollisuus myös tikan- ja hevosenkengän heitto…

Tuija Matintupa.
Asuminen ja ympäristö

Osaatko uida, pysytkö pinnalla 

SUOMESSA hukkuu joka vuosi noin 100–150 henkeä, onneksi välillä toki vähemmänkin.  Hukkuneita on kaikenikäisiä, mutta

Sohvalla istuvat vastaava ohjaaja Kirsi Ruotsala, Veikko Saarijärvi ja Olavi Stenroth.
Seurakunta

Kan-koti kohtaa elämässään särkyneen päihderiippuvaisen armolla ja rakkaudella

KORTESJÄRVEN Fräntilän kylässä rauhallisessa maalaismiljöössä sijaitsevassa entisessä kansakoulussa toimii yksi Suomen neljästä Kan-kodista. Rauhallinen miljöö kuitenkin kätkee sisäänsä kovia elämänpolkuja kulkeneita ja raastavaa sisäistä kamppailua käyviä ihmisiä, mutta myös armon, anteeksiannon ja lähimmäisenrakkauden ilmapiirin.

Tuija Matintupa.
Asuminen ja ympäristö

Osaatko uida, pysytkö pinnalla 

SUOMESSA hukkuu joka vuosi noin 100–150 henkeä, onneksi välillä toki vähemmänkin.  Hukkuneita on kaikenikäisiä, mutta

Kauhava ja Kortesjärvi

Kauhava ja Kortesjärvi

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.