Anni Luoman uusi joululaulu kehottaa kiinnittämään huomion tänä jouluna lähelle, lapsiin ja nuoriin
VIMPELILÄISSYNTYINEN, nykyisin Lapualla asuva laulaja ja lauluntekijä Anni Luoma julkaisee 1. joulukuuta jouluaiheisen kappaleen Pieni

LAPPAJÄRVEN koulun käytävälle kantautuu syysiltana Star Warsista tuttu Imperial March kitaralla soitettuna. Luokassa harjoittelee kolmen
Viikon 43 lyhyet uutiset sisältävät kunnallisia, urheilua, talven tuloa ja maataloustukia.
PERJANTAI-ILTANA 3. marraskuuta kello 19, Lappajärven kirkossa kuullaan lohduttavaa ja toivoa tuovaa musiikkia. Musisoimassa ovat
PERJANTAI-ILTANA 3. marraskuuta kello 19, Lappajärven kirkossa kuullaan lohduttavaa ja toivoa tuovaa musiikkia. Toivon ja
ETELÄ-POHJANMAAN Poliisilaulajat konsertoivat 18 vuoden tauon jälkeen Vimpelissä, Lakis Areenalla lauantaina 30. syyskuuta kello 15.
IHMINEN on fanittanut aina. Jo antiikin kreikan aikaan toogaan pukeutunut filosofi Sokrates keräsi ympärilleen inspiroituneita
TEOSTO on myöntänyt arvostetun Vuoden raportoija -tunnustuksen ja 2 000 euron palkintosumman evijärveläiselle tanssiartisti Antti
LAPPAJÄRVEN Karvalassa asuva Seppo Mäkiniemi sanoo soittaneensa aina, mutta ei ammatikseen. Hän jäi eläkkeelle Lappajärven

VIMPELILÄISSYNTYINEN, nykyisin Lapualla asuva laulaja ja lauluntekijä Anni Luoma julkaisee
LAPPAJÄRVEN koulun käytävälle kantautuu syysiltana Star Warsista tuttu Imperial March
Viikon 43 lyhyet uutiset sisältävät kunnallisia, urheilua, talven tuloa ja
PERJANTAI-ILTANA 3. marraskuuta kello 19, Lappajärven kirkossa kuullaan lohduttavaa ja

ETELÄ-POHJANMAAN Poliisilaulajat konsertoivat 18 vuoden tauon jälkeen Vimpelissä, Lakis Areenalla
IHMINEN on fanittanut aina. Jo antiikin kreikan aikaan toogaan pukeutunut
TEOSTO on myöntänyt arvostetun Vuoden raportoija -tunnustuksen ja 2 000
LAPPAJÄRVEN Karvalassa asuva Seppo Mäkiniemi sanoo soittaneensa aina, mutta ei
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.