Kunnan nuorisotoimi ja MLL tekevät yhteistyötä Evijärvellä
NUORISOTILA Evijärven kunnantalon päädyssä kokoaa perjantai-iltaisin nuoria viettämään yhdessä aikaa pelaillen ja jutellen. Kevään viimeisen

Lappajärveläissyntyinen yrittäjä Antti Savola asustelee tällä hetkellä Rukatunturin kupeessa, mutta on Alajärvellä 2. ja Vimpelissä 8. kesäkuuta sparraamassa yrittäjiä.
VIMPELILÄINEN Marko Lehto kävi Tanskassa suomenajokoiransa Lissun kanssa. Tuliaisina Euroopan voittaja -koiranäyttelyistä oli ruusukkeita, diplomeja,
Lauantaina 10.6.2023 järjestetään jälleen Soinissa luonto- ja erämessut. Messut ovat kolmannet luonto- ja eräteemaiset messut
MAAKUNTALEHDEN toimittajana pitkän uran tehnyt evijärveläislähtöinen Martti Niemi jatkoi valokuvausta jäätyään eläkkeelle 2007.
–Työssä ei ehtinyt keskittyä kuvaamiseen aina niin kuin olisi halunnut, kun yleensä piti toimia nopeasti. Työn ulkopuolella on voinut käyttää kuvaam…
JALKAPALLOKENTTÄ Kauhavan Kortesjärvellä täyttyi lauantaina nuorista jalkapalloilijatytöistä.
−Nimi tulee siitä, että olemme positiivisia, sekä kovia höpöttämään ja nauramaan. Nimessä esiintyy myös diiva-sana, kertoo PosiDivas-kuoron johtaja Satu Lumiaho.
VIMPELIN eri kyliä ilostuttavat Perjantai-Pinkaisut alkavat tulevana perjantaina 5. toukokuuta Saarikentältä kello 18.30. Kesän aikana
JÄRVISEUDUN ammattikalastajien keskuudessa on noussut huolta kalakantojen tilasta. Järviseudun kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa on useita
VIikolla 17 Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin eniten Alajärven kaupungin yhteistyössä Ankkureiden kanssa järjestämästä Onni Kivipellon
MARKKI-PARTIO Kauhavan Kortesjärvellä on tänä vuonna rakentamassa eräkämppää Änttikankaalle Reiskinkalliolle. Lippukunnalla on alueella ennestään 2012 valmistunut Reiskin laavu.
NUORISOTILA Evijärven kunnantalon päädyssä kokoaa perjantai-iltaisin nuoria viettämään yhdessä aikaa pelaillen ja jutellen. Kevään viimeisen
Lappajärveläissyntyinen yrittäjä Antti Savola asustelee tällä hetkellä Rukatunturin kupeessa, mutta on Alajärvellä 2. ja Vimpelissä 8. kesäkuuta sparraamassa yrittäjiä.
VIMPELILÄINEN Marko Lehto kävi Tanskassa suomenajokoiransa Lissun kanssa. Tuliaisina Euroopan voittaja -koiranäyttelyistä oli ruusukkeita, diplomeja,
Lauantaina 10.6.2023 järjestetään jälleen Soinissa luonto- ja erämessut. Messut ovat kolmannet luonto- ja eräteemaiset messut
MAAKUNTALEHDEN toimittajana pitkän uran tehnyt evijärveläislähtöinen Martti Niemi jatkoi valokuvausta jäätyään eläkkeelle 2007. –Työssä ei
JALKAPALLOKENTTÄ Kauhavan Kortesjärvellä täyttyi lauantaina nuorista jalkapalloilijatytöistä.
−Nimi tulee siitä, että olemme positiivisia, sekä kovia höpöttämään ja nauramaan. Nimessä esiintyy myös diiva-sana, kertoo PosiDivas-kuoron johtaja Satu Lumiaho.
VIMPELIN eri kyliä ilostuttavat Perjantai-Pinkaisut alkavat tulevana perjantaina 5. toukokuuta Saarikentältä kello 18.30. Kesän aikana
JÄRVISEUDUN ammattikalastajien keskuudessa on noussut huolta kalakantojen tilasta. Järviseudun kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa on useita
VIikolla 17 Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin eniten Alajärven kaupungin yhteistyössä Ankkureiden kanssa järjestämästä Onni Kivipellon
MARKKI-PARTIO Kauhavan Kortesjärvellä on tänä vuonna rakentamassa eräkämppää Änttikankaalle Reiskinkalliolle. Lippukunnalla on alueella ennestään 2012 valmistunut Reiskin laavu.
NUORISOTILA Evijärven kunnantalon päädyssä kokoaa perjantai-iltaisin nuoria viettämään yhdessä aikaa
Lappajärveläissyntyinen yrittäjä Antti Savola asustelee tällä hetkellä Rukatunturin kupeessa, mutta
VIMPELILÄINEN Marko Lehto kävi Tanskassa suomenajokoiransa Lissun kanssa. Tuliaisina Euroopan
Lauantaina 10.6.2023 järjestetään jälleen Soinissa luonto- ja erämessut. Messut ovat
MAAKUNTALEHDEN toimittajana pitkän uran tehnyt evijärveläislähtöinen Martti Niemi jatkoi valokuvausta
JALKAPALLOKENTTÄ Kauhavan Kortesjärvellä täyttyi lauantaina nuorista jalkapalloilijatytöistä.
−Nimi tulee siitä, että olemme positiivisia, sekä kovia höpöttämään ja
VIMPELIN eri kyliä ilostuttavat Perjantai-Pinkaisut alkavat tulevana perjantaina 5. toukokuuta
JÄRVISEUDUN ammattikalastajien keskuudessa on noussut huolta kalakantojen tilasta. Järviseudun kalatalousalueen
VIikolla 17 Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin eniten Alajärven kaupungin yhteistyössä
MARKKI-PARTIO Kauhavan Kortesjärvellä on tänä vuonna rakentamassa eräkämppää Änttikankaalle Reiskinkalliolle.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.