Alajärven elinvoimalautakunta päätti kokouksessaan 5. toukokuuta, että kaupunki ottaa käyttöön Moms for Kids ry:n kanssa toteutettavan toimintamallin lasten ja nuorten harrastusten tukemiseksi. Vastaava toimintamalli yhteistyössä Moms for Kids ry:n kanssa on käytössä lähialueen kunnissa, kuten Vimpelissä, Lappajärvellä ja Evijärvellä. Näistä kunnista saadun palautteen perusteella järjestely on toiminut tarkoituksenmukaisesti ja tavoittanut kohderyhmää.
Kaupunki tekee harrastusten tukemisesta sopimuksen Moms for Kids ry:n kanssa ja osoittaa vuosittain 5 000 euron määrärahan, joka käytetään kokonaisuudessaan lyhentämättömänä lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen perheissä, joissa taloudellisen tilanteen vuoksi lapsilla ei olisi mahdollista harrastaa. Lisäksi kaupungille aiheutuu arviolta noin 300 euron vuosittaiset hallinnolliset kustannukset.
Nuorisoavustusta kahdelle toimijalle
Elinvoimalautakunta jakoi nuorisotoimen avustuksia. 4H-yhdistykselle jaettiin 19 500 euroa yleisavustusta. Kohdeavustusta saivat 4H-yhdistys 1 700 ja SPR Alajärven osasto 600 euroa.



