Vuonna 2024 Mari-Leena ja Tero Vesala siirtyivät tilanpitäjiksi Lappajärven Tarvolaan sukupolvenvaihdoksen seurauksena. Navetta muutettiin talliksi, jossa majoittuu tällä hetkellä kaksi hevosta, kolme ponia sekä kaksi varsaa. Kesän yli tilalla on kaksi nuorta ravuria. Lisäksi tilalla on kasvin viljelyä. Perheen kahdesta lapsesta vanhempi on lähtenyt opiskelemaan ja nuorempi menee syksyllä yläkouluun.
Vesalat vuokraavat karsinapaikkoja, joita on seitsemän. Jokaiselle karsinapaikalle kuuluu yhtenä päivänä viikossa hoitaa tallin työt. Päivittäin kolme työrupeamaa, aamu-, päivä- ja iltatalli, yhteensä pari tuntia päivässä. Tällä hetkellä tallitöitä jakaa kolme henkilöä.
Mari-Leena Vesalan hevosharrastus alkoi alakouluikäisenä ja on jatkunut yli 30 vuoden ajan. Aikaisemmin hän oli kilparatsastaja, mutta nykyään aika ei riitä ratsastamiseen.
Vesala tekee aamu- tai iltavuoroa Kauhavan kotisairaalan sairaanhoitajana, kiertäen kotona olevien asiakkaidensa luona. Asiakkaita ovat infektiopotilaat sekä muut kotona hoidettavat potilaat. Palliatiivisessa hoidossa olevien osalta tavoitteena on pitää elämänlaatu mahdollisimman hyvänä, vaikka itse sairaudelle ei olisi enää mitään tehtävissä.
–Työ ei ole aina helppoa. Siinä tarvitaan poniterapiaa. Sille saa puhua niistä asioista, joista ei voi puhua kenellekään muulle.
”Raskainta on marraskuussa, kun laiduntaminen on ohi”
Hevosharrastukseen meneviä rahoja ei kannata laskea, naurahtaa Vesala. Tällä hetkellä hänellä on kolme ponia ja puoleksi omistettu ravuri. Sillä on ajatuksena saada tulevaisuudessa varsoja.
–Hevosten hoidossa on kiinni ympäri vuorokauden, joten pitää olla suunnitelmallinen ja peräänantamaton. Hevoset ovat maailman parhaita kuuntelijoita. Vaikka olisi miten huono päivä, kun menet talliin, niin tulet aina takaisin hyväntuulisena.
Kesällä hevoset ovat päivät laitumella ja hoitaminen on helpompaa. Raskainta on marraskuussa, kun laiduntaminen on ohi. On pimeää ja märkää ja hevosiakin ottaa päähän. Kaikki ovat silloin vähän huonolla tuulella, sanoo Vesala.
Talvella hevoset ruokitaan neljä kertaa päivässä sekä viedään ulos ja tuodaan sisälle. Työ on fyysistä ja tulee hiki. Raskainta on vesihuolto, koska joka päivä viedään sata litraa vettä ulos ja jääpaakut takaisin. Kesällä juomavesi hoituu helpommin vesiletkuilla.
Hevosharrastus on elämäntapa
Kauhavalla asuvalla Heidi Tuomelalla on Vesalan tallissa Norjan kylmäverinen 11-vuotias ravuri, josta hän omistaa puolet.
Tuomelan hevosharrastus alkoi 8-vuotiaana Lantelan tallilla. Mari-Leena Vesalaan hän tutustui ensimmäisenä koulupäivänä.
Tuomela työskentelee tilitoimistossa kirjanpitäjänä. Hänellä on kaksi poikaa ja tytär. Lapset pitävät hevosista, mutta eivät jaa äidin hevosharrastusta. Tytär käy joskus äidin kanssa tekemässä iltatallin.
Tuomelalle harrastus merkitsee ratsastusretkiä ja tallitöiden tekemistä. Hänellä ei ole omistusta ravuriin, joka ravaisi. Hän seuraa somessa lähialueen ravikimppoja ja kuulee Mari-Leena Vesalalta, onko sopivia ravureita tarjolla.
Tuomela sanoo, että hevosharrastuksesta vallitsee väärä käsitys. Sitä ehkä pidetään elitistisenä. Jos on oma hevonen, sen pitäminen on maaseudulla halvempaa kuin kaupungissa, koska tallien hinnat ovat edullisemmat.
–Kyllä tämä on enemmänkin elämäntapa. Ei halvin harrastus, mutta jos hevoselle ei tule suurempaa terveysmurhetta niin kalliimpiakin harrastuksia on olemassa.
Harrastus antaa omaa aikaa ja auttaa irtautumaan arjesta ja työkuvioista, sanoo Tuomela. Kun on stressaantunut ja työasiat pyörivät mielessä, hevosten kanssa touhutessa on läsnä hetkessä.
Hevosharrastus on harrastepuolella Suomessa ja pienillä paikkakunnilla sukupuolittunutta, vaikka poikia ja miehiä onkin tullut mukaan. Kilpaharrastuksen parissa ja ulkomailla sukupuolijako on tasaisempi. Kilpaurheilu on miehille luontaisempi tapa harrastaa hevosurheilua, arvioi Tuomela.
Aino Alppinen
Aiheeseen liittyvää
