Kunnallisuutiset

Alajärven kaupungintalo Alajärvi Alvar Aalto Aalto-puisto
Kunnallisuutiset

Alajärvellä esitetään elinvoimalautakunnan perustamista

5. SYYSKUUTA kokoontunut Alajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi kaupungin organisaatiomuutosta, jonka ensimmäisessä vaiheessa, 1. tammikuuta 2023 alkaen, hallintojohtaja virka poistettaisiin organisaatiokaaviosta ja perustettaisiin elinvoimalautakunta, jonka alle yhdistettäisiin kuntalaisten hyvinvointiin, yrittäjyyteen sekä yleiseen paikkakunnan pito- ja vetovoimaan liittyviä toimintoja. Toisessa vaiheessa tarkastellaan talousyksikön virkojen vähentämistä tulevien eläköitymisien myötä.

Henna Matintupa Alajärvi
Kunnallisuutiset

Matintuvasta hallintojohtajan viransijainen

Hallintosihteeri Henna Matintupa toimii hallintojohtajan viransijaisena syksyn ajan. Maakunnallisen hyvinvointialueen muodostumisen johdosta Alajärven kaupungin organisaatiorakenne

Hanna Rieck esitteli pikapikaa kansanedustajille jääkärimuseon näyttelyn ja he pysähtyivät valokuvaan ennen kuin he siirtyivät Kauhavan uudelle hyvinvointikeskukselle.
Kunnallisuutiset

Kansanedustajat tutustuivat Kauhavaan

Vaalipiirin 16 kansanedustajaa kokoontuu vuosittain kesätapaamiseen elokuussa ennen eduskuntakauden alkua. Tapana on, että heidän kulloinenkin puheenjohtajansa, eli tällä kertaa kokoomuksen Janne Sankelo, kierrättää kollegoitaan päivän ajan omalla kotiseudullaan. “Tämä on yksi tapa tiivistää vaalipiirin kansanedustajien yhteistoimintaa puoluetaustaan katsomatta”, Sankelo kertoi.

Arkistokuva: Kuvan voimalat Kannuksen Kuuronkallion tuulipuistosta.
Asuminen ja ympäristö

Puolustusvoimat ei antanut lupaa Lappajärven Niivilänniityn tuulivoimahankkeelle

LAPPAJÄRVEN ja Kortesjärven väliselle metsätaipaleelle ei tule tuulimyllyjä. Winda Energy aloitti kevättalvella esiselvitystyöt Lappajärven kunnan luoteisosassa sijaitsevan alueen tuulivoimapotentiaalista. Niivilänniityn alueelle suunniteltiin sijoitettavan maksimissaan 45–55 turbiinia.

Alajärven kaupungintalo Alajärvi Alvar Aalto Aalto-puisto
Kunnallisuutiset

Alajärvellä esitetään elinvoimalautakunnan perustamista

5. SYYSKUUTA kokoontunut Alajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi kaupungin organisaatiomuutosta, jonka ensimmäisessä vaiheessa, 1. tammikuuta 2023 alkaen, hallintojohtaja virka poistettaisiin organisaatiokaaviosta ja perustettaisiin elinvoimalautakunta, jonka alle yhdistettäisiin kuntalaisten hyvinvointiin, yrittäjyyteen sekä yleiseen paikkakunnan pito- ja vetovoimaan liittyviä toimintoja. Toisessa vaiheessa tarkastellaan talousyksikön virkojen vähentämistä tulevien eläköitymisien myötä.

Henna Matintupa Alajärvi
Kunnallisuutiset

Matintuvasta hallintojohtajan viransijainen

Hallintosihteeri Henna Matintupa toimii hallintojohtajan viransijaisena syksyn ajan. Maakunnallisen hyvinvointialueen muodostumisen johdosta Alajärven kaupungin organisaatiorakenne

Hanna Rieck esitteli pikapikaa kansanedustajille jääkärimuseon näyttelyn ja he pysähtyivät valokuvaan ennen kuin he siirtyivät Kauhavan uudelle hyvinvointikeskukselle.
Kunnallisuutiset

Kansanedustajat tutustuivat Kauhavaan

Vaalipiirin 16 kansanedustajaa kokoontuu vuosittain kesätapaamiseen elokuussa ennen eduskuntakauden alkua. Tapana on, että heidän kulloinenkin puheenjohtajansa, eli tällä kertaa kokoomuksen Janne Sankelo, kierrättää kollegoitaan päivän ajan omalla kotiseudullaan. “Tämä on yksi tapa tiivistää vaalipiirin kansanedustajien yhteistoimintaa puoluetaustaan katsomatta”, Sankelo kertoi.

Kunnallisuutiset

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.