Evijärven nuorisoseura

Evijärven löytöeläimet toimitetaan marraskuun alusta Perhoon

Perhon löytöeläimillä on sopimus löytöeläinten talteenotosta ja hoitamisesta Perhon, Kyyjärven ja Vetelin kuntien sekä 1. marraskuuta alkaen myös Evijärven kunnan kanssa. Laki määrää, että jokaisella kunnalla on oltava paikka, jonne irrallaan tavatut lemmikkieläimet voidaan toimittaa.

Evijärvi jakoi kehittämisrahaa

EVIJÄRVI päätti tänä syksynä tukea kylien kehittämisrahalla yhdeksää kohdetta. Tukia myönnettiin yhteensä 11 997,75 euroa. Evijärven

Raija Perkkalainen (kuvassa vasemmalla), Mauno Puotinen ja Aimo Järvelä ovat sitä mieltä, että vapaaehtoistoiminta pitää mielen virkeänä.
Evijärven nuorisoseura

Perinteinen Kerttuanjärven juoksu Vasikka-aholla ja tanssit Evijärven Alapään nuorisoseuralla houkuttelevat väkeä liikkeelle – Tapahtumia halutaan herätellä tauon jälkeen uudelleen henkiin

17. SYYSKUUTA pidettävä Kerttuanjärven juoksu on osa Evijärven Urheilijoiden satavuotisjuhlavuoden tapahtumasarjaa. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Evijärven urheilijat sekä Alapään Nuorisoseura. Illalla tanssahdellaan Merja Kuisma & Amorin tahtiin.

Evijärvi tuottaa -näyttely pistää pyörät pyörimään lauantaina 3. syyskuuta. Sen yhteydessä pidetään myös järjestömarkkinat.
Evijärven nuorisoseura

Evijärvi tuottaa -näyttely ja järjestömarkkinat käynnistävät syyskuun

Lauantaina 3. syyskuuta rakennetaan Evijärven koulukeskuksen ympäristöön mittava Evijärvi tuottaa -näyttely ja järjestömarkkinat. Maksuttomassa tilaisuudessa on nähtävää ja koettavaa ihan jokaiselle. Samana päivänä on myös järjestömarkkinat, jossa puolestaan yleisö pääsee tutustumaan yhdistysten tuottamiin palveluihin. Mukana on sekä maakunnallisia että paikallisia järjestöjä.

Ensimmäinen kylävierailu tehdään Inan komealle seurantalolle keskiviikkona 17.8. klo 18 alkaen.
Asuminen ja ympäristö

Evijärven kunta tulee kylään

Evijärven kunnan virkamiesjohto aloittaa kyläkierroksen keskiviikkona 17.8. Inankylästä. Vuorollaan käydään jokaisessa kylässä: 24.8. on vuorossa Kivijärvenkylä, 7.9. Kirkonkylä, 21.9. Alapää, 28.9. Haapajärvenkylä, 5.10. Särkilä ja 12.10. Jokikylä. Kaikki keskiviikkotapaamiset alkavat iltakuudelta ja tapahtumapaikkana on kylätalo tai muu kylän yhteinen kokoontumistila.

Kivijärvenkylä kutsuu entiset ja nykyiset asukkaansa tapaamiseen kylän uimarannalla lauantaina 2.7. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
Kulttuuri ja ihmiset

Entiset ja nykyiset kivijärvenkyläläiset kohtaavat

Kivijärvenkylän kyläyhdistys kutsuu koolle kaikki entiset ja nykyiset kivijärvenkyläläiset koolle kylän uimarannalle lauantaina heinäkuun 2. päivänä kello 13 alkaen. Luvassa on leppoisaa yhdessäoloa, kahvittelua ja makkaranpaistoa. Lisäksi on mahdollisuus uida ja saunoa, joten kannattaa lähteä liikkeelle koko perheen voimin. Tapahtuma on osa Evijärvi-viikon ohjelmaa.

Kulttuuri ja ihmiset

Vanhan ajan kokkotunnelmaa

PUUSKAISESTA, kylmästä tuulesta ja pöllyävästä lumesta huolimatta Alapään nuorisoseuralla Evijärven Vasikka-aholla sytytettiin lauantaina kevätvalkea. Koko

Evijärven nuorisoseura

Alapään nuorisoseuralla poltetaan lauantaina kevätvalkea

Alapään nuorisoseuran kentällä Evijärven Vasikka-aholla sytytetään kevätvalkea tulevana lauantaina, 26. maaliskuuta. Kyse on käytännössä pääsiäiskokosta, mutta se päätettiin polttaa turvallisesti jo nyt, kun maassa on vielä lunta.

Kesäasukkaat

Uutiskirje 1/2022: Hyvää alkavaa kevättä!

Tämä on Kraatterijärven seudun kuntien (Evijärvi, Lappajärvi ja Vimpeli) tuottama uutiskirje juuri sinulle, joka haluat tietää mitä seudullamme tapahtuu.

Uutiskirjeemme lipuu luoksesi aina kun on jotain uutta tiedossa! Saat sen avulla tärkeää tietoa alueen tapahtumista, päätöksistä ja vireillä olevista asioista.

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.