Kesäkuussa Sedusta valmistui joukko opiskelijoita Järviseudulta ja Kauhavalta
Sedu Lapua ja Lappajärvi Liiketoiminnan pt, merkonomi: Hautala Luka, Kauhava; Pelkonen Olivia, Kauhava. Sosiaali- ja

LAPPAJÄRVELLÄ sijaitseva Kukka- ja Hautauspalvelu Rauha laajentaa toimintaansa. Heinäkuusta lähtien saman katon alta löytyvät myös
Pohjanmaan pelastuslaitoksen keskiviikkona 28.6.2023 kello 23:11 tulleen tiedotteen mukaan Lappajärven Karvalassa, Nuorisoseuran uimarannalla oli kaksi
SUOMIAREENA on Suomen suurin ilmiöitä ja ajankohtaisasioita käsittelevä yhteiskunnallinen festivaali. Tänä vuonna se järjestetään 27.–30.
KANSAINVÄLISESTI arvostetun jazzmuusikko Mathias Sandbergin pitkään odotettu uusi trioalbumi The Captain ilmestyi alkuvuodessa ja trio
Superpesis Oy:n uusi organisaatio on julkistettu. Superpesiksen hallituksen puheenjohtajana aloittaa Vesa Karjalahti. Superpesiksen toimitusjohtajaksi siirtyy Mestiksen johtaja Olli Aro. Myyntijohtajaksi tulee pesäpalloväelle tuttu myynnin ammattilainen Risto Ojanperä.
Kauhavan asukasluku kuusinkertaistuu viikonloppuna, sillä Suviseuroihin odotetaan saapuvan noin 75 000 seuravierasta Suomesta ja eri puolilta
JUKKA Alalantelalla on edessään vuoden kiireisin aika, kuten kaikilla marjanviljelijöillä. Alalantelan tilalla on juhlavuosi: mansikkaa
Kyllä, luit aivan oikein. Lakis Areenalla harrastetaan julmaa ihmiskauppaa eli kyläseuran kesätapahtumassa pidetään orjahuutokauppa (12:30-13:15),

Sedu Lapua ja Lappajärvi Liiketoiminnan pt, merkonomi: Hautala Luka, Kauhava;
LAPPAJÄRVELLÄ sijaitseva Kukka- ja Hautauspalvelu Rauha laajentaa toimintaansa. Heinäkuusta lähtien
Pohjanmaan pelastuslaitoksen keskiviikkona 28.6.2023 kello 23:11 tulleen tiedotteen mukaan Lappajärven
SUOMIAREENA on Suomen suurin ilmiöitä ja ajankohtaisasioita käsittelevä yhteiskunnallinen festivaali.
KANSAINVÄLISESTI arvostetun jazzmuusikko Mathias Sandbergin pitkään odotettu uusi trioalbumi The
Superpesis Oy:n uusi organisaatio on julkistettu. Superpesiksen hallituksen puheenjohtajana aloittaa
Kauhavan asukasluku kuusinkertaistuu viikonloppuna, sillä Suviseuroihin odotetaan saapuvan noin 75 000
JUKKA Alalantelalla on edessään vuoden kiireisin aika, kuten kaikilla marjanviljelijöillä.
Kyllä, luit aivan oikein. Lakis Areenalla harrastetaan julmaa ihmiskauppaa eli
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.