Etelä-Pohjanmaalla toukokuun lopussa 4847 työtöntä työnhakijaa
TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 134 henkilöllä eli 2,7 prosentilla. Edellisestä kuukaudesta

TÄTÄ kirjoittaessani kauan kaivattu helle on vihdoin saavuttanut kraatterijärvemme ja hyvin kuvaileva sloganimme (Pala Taivasta),
−SKAFTUNGIN Huutokaupat on perustettu vuonna 2005 Kristiinankaupungin Skaftungin kylässä, josta yrityksen nimi on peräisin. Pidin
Järvi-Seudun Sanomissa (15.6.) julkaistussa artikkelissa puhelinosuuskunnan toimitusjohtaja Toni Harjula oli päästetty solvaamaan kritiikittömästi kilpailijoitaan liittyen
Jymy-Veto 1-2 (4-3,1-6,1-2) Vimpelin Veto palasi upeasti voittojen tielle kahmaisemalla voiton Sotkamon Jymystä. Pisteet olivat
VIMPELIN keskustaan syntymäpäivähaastattelua tekemään tullessa huomion kiinnittävät ulko-oven vieressä kukoistavat moniväriset orvokit. Myös parvekkeella rehottaa
ABO WIND järjesti tiedotustilaisuuden Lappajärven Koskikievarissa 15. kesäkuuta nähtäville tulleesta Iso-Saapasnevan tuulivoimapuistoa koskevasta OAS ja

TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 134 henkilöllä
TÄTÄ kirjoittaessani kauan kaivattu helle on vihdoin saavuttanut kraatterijärvemme ja
−SKAFTUNGIN Huutokaupat on perustettu vuonna 2005 Kristiinankaupungin Skaftungin kylässä, josta
Järvi-Seudun Sanomissa (15.6.) julkaistussa artikkelissa puhelinosuuskunnan toimitusjohtaja Toni Harjula oli
Jymy-Veto 1-2 (4-3,1-6,1-2) Vimpelin Veto palasi upeasti voittojen tielle kahmaisemalla
VIMPELIN keskustaan syntymäpäivähaastattelua tekemään tullessa huomion kiinnittävät ulko-oven vieressä kukoistavat
ABO WIND järjesti tiedotustilaisuuden Lappajärven Koskikievarissa 15. kesäkuuta nähtäville tulleesta
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.