Elinkeinoyhtiö mukana yrittäjän arjessa jo 30 vuotta
TÄMÄN VUODEN lokakuussa Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy (JPYP) saavuttaa 30-vuoden iän. Yhtiön toiminta alkoi Vimpelissä lokakuussa

TÄNÄÄN 5. syyskuuta vietetään Yrittäjän päivää. Erityisesti tänä päivänä ajattelen kiitollisuudella tuntemiani yrittäjiä, rohkeita visionäärejä,
Radiosta kuuluu mainos, jossa suuri kaupparyhmittymä kertoo olevansa kiusaamisvapaa vyöhyke. Se tarkoittaa kaupan mukaan sitä,
KORONAPANDEMIA päättyi ja palasimme elämään normaalia arkea. Näin me ainakin luulimme, kunnes Venäjä aloitti raakalaismaisen
PERINNERUOKA on ruokaa, jonka sisältöön, valmistamiseen, tarjoiluun ja syömiseen liittyvä tieto ja osaaminen on siirtynyt
KESÄ on leppoisaa aikaa, jolloin ihmiset viettävät enemmän aikaa ulkona ja nauttivat luonnosta. Se on
MINULTA aina silloin tällöin kysytään vinkkejä stressin hallintaan, uniongelmiin tai palautumiseen liittyviin haasteisiin. Mielelläni niitä
HYVINVOINTI on aiheena ollut viime vuosina framilla, syystäkin. Nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti, vaikka samaan
PÖYDÄLLÄNI on mielenkiintoinen kirja: Kulkemattomat polut – mahdollinen Suomen historia. Kirjan ovat toimittaneet Nils Erik

TÄMÄN VUODEN lokakuussa Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy (JPYP) saavuttaa 30-vuoden iän.
TÄNÄÄN 5. syyskuuta vietetään Yrittäjän päivää. Erityisesti tänä päivänä ajattelen
Radiosta kuuluu mainos, jossa suuri kaupparyhmittymä kertoo olevansa kiusaamisvapaa vyöhyke.
KORONAPANDEMIA päättyi ja palasimme elämään normaalia arkea. Näin me ainakin
PERINNERUOKA on ruokaa, jonka sisältöön, valmistamiseen, tarjoiluun ja syömiseen liittyvä
KESÄ on leppoisaa aikaa, jolloin ihmiset viettävät enemmän aikaa ulkona
MINULTA aina silloin tällöin kysytään vinkkejä stressin hallintaan, uniongelmiin tai
HYVINVOINTI on aiheena ollut viime vuosina framilla, syystäkin. Nuorten ahdistuneisuus
PÖYDÄLLÄNI on mielenkiintoinen kirja: Kulkemattomat polut – mahdollinen Suomen historia.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.