Puolin ja toisin
Suvaitsevaisuudella on eri merkitys eri ihmisille. Joidenkin mielestä kaikki, jotka ovat eri mieltä heidän itsensä

Järviseutulaisille sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ja Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue. Erikoissairaanhoidosta vastaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
Monissa perheissä jännitettiin viime viikolla koulujen alkamista. Syksy merkitsee myös monille aikuisille uuden alkua, kun
Tutkin lasten ja nuorten kännykän käyttöä koskevaa juttuani varten erilaisia aiheesta löytyviä tutkimuksia. En yllättynyt
Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksen antamassa julkilausumassa tuotiin esille huoli vapaaehtoistoimijoiden toimintaedellytysten turvaamisesta. Yksi huoli on toiminnassa
Voi että se viskas ihmistä taas märällä rätillä päin näköä, kun tuli käytyä terkkarilla muutama
Tällä viikolla monessa perheessä ajatukset ja teot siirtyvät kohta koittavaan koulutiehen ja syyslukukauden alkuun. Loman
Siinä missä lomalaiset ovat tänä kesänä mananneet jatkuvia sateita, on metsiemme arvomarja mustikka kasvanut ja
Tänäkin kesänä yrittäjät ovat saaneet harhaanjohtavia kirjeitä, joiden ainoana tarkoituksena on rahastus. Laskun näköisiä kirjeitä

Suvaitsevaisuudella on eri merkitys eri ihmisille. Joidenkin mielestä kaikki, jotka
Järviseutulaisille sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavat Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ja Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue.
Tutkin lasten ja nuorten kännykän käyttöä koskevaa juttuani varten erilaisia
Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksen antamassa julkilausumassa tuotiin esille huoli vapaaehtoistoimijoiden toimintaedellytysten
Tällä viikolla monessa perheessä ajatukset ja teot siirtyvät kohta koittavaan
Siinä missä lomalaiset ovat tänä kesänä mananneet jatkuvia sateita, on
Tänäkin kesänä yrittäjät ovat saaneet harhaanjohtavia kirjeitä, joiden ainoana tarkoituksena
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.