Kesään mahtui monenlaisia kohtaamisia, joista useat ovat liittyneet kulttuuriperintöön. Alkukesästä vietimme sukujuhlaa Saarijärvellä maatilalla, joka siirtyi 100 vuotta sitten suvulle. Isoisovanhempani lunastivat sen haltuunsa Amerikassa tienaamillaan ”taaloilla” palatessaan syntymämaahansa reilut 20 vuotta kestäneen siirtolaisuuden jälkeen. Amerikassa syntynyt pappani oli tuolloin aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori mies.
Sukujuhlassa kerroin tarinaa isoisovanhempieni ja pappani elämästä Amerikassa ja paluusta Suomeen. Monella sukulaisella oli asiasta vain hajanaisia muistoja. Kokonaisvaltainen, kuviin ja faktatietoihin pohjaava esitykseni oli monelle, varsinkin suvun nuorille, aivan uutta tietoa. Perhepiirissä menneisyyden arvo huomataan usein liian myöhään, vasta silloin kun suvun ja esineiden tarinoita tai valokuvien henkilöitä ei enää tunneta, eikä ole ketään keneltä kysyä. Onneksi olin jo nuorena kiinnostunut suvun historiasta ja tarinoista, tallentanut niitä aktiivisesti läpi elämäni ja etsinyt tietoja myös arkistoista ja muista lähteistä. Olin onnellinen, että sain jakaa tallentamaani suvun tarinaa, jotta se säilyisi tuleville sukupolville.
Elokuussa vietettiin Evijärven Väinöntalon museolla perinteistä koululaispäivää. Tämän vuoden teemana oli museon perustajan Väinö Tuomaalan 110-vuotisjuhla ja kuvanveistäjä Erkki Lahden eli Pitti-Pojan 210-vuotisjuhla. Tuplasynttärit! Tapahtumassa vierailivat kaikki Evijärven alakoululaiset. Heille oli tarjolla teemaan liittyen neljä työpajaa: taiteilua, Pitti-pojan puuveistosten näyttely, museon näyttelyyn liittyvä pakohuonepeli ja tarinapaja.
Minun vastuullani oli tarinapaja, jossa museon kesäpiian roolissa kerroin tarinoita museon tapahtumista Väinö Tuomaalan ajalta. Oi, kuinka ihanaa oli kokea se lasten riemu, uteliaisuus ja eläytyminen kulttuuriperinnön äärellä. Paras kiitos tästä vapaaehtoistyöstä oli pienen, ujon tytön kysymys työpajan päätteeksi: ”Saako halata?” Johon liikuttuneena vastasin: ”Totta kai!”
Suvun tarinat löytyivät Järviseudulta
Kesällä vieraili Järviseudulla Casen perhe Amerikasta. He olivat juurimatkalla etsimässä Lynette-rouvan esivanhempien syntymäpaikkoja ja sukulaisia. Kävimme keväästä alkaen vierailusta kirjeenvaihtoa. Saamieni tietojen pohjalta tein heille sukututkimusta, isoisoäidin sukujuuret löytyivät Karvalan kylästä ja isoisoisän juuret Alajärven Kurejoelta.
Yhden päivän vietimme Lappajärvellä. Tutustuimme sukututkimukseen, museoon, kirkkoon, hautausmaahan ja Karvalan kylään. Elämys heille oli vierailu Peltolan vanhassa kauniissa tuvassa. Vein heidät myös Väinöntalon museoon, sillä Väinö Tuomaala osoittautui sukulaiseksi. Väinön isähän oli Karvalan Tuomaalasta. Museossa he tapasivat sukulaisiaan. Alajärvellä perhe tapasi myös kaukaisia sukulaisia ja näki suvun vanhan asuinpaikan ja kirkon. Perhe oli näistä muutamasta Järviseutu-päivästä ikionnellinen. He löysivät juurensa ja sukunsa, saivat eväiksi tarinoita, muistoja, valokuvia.
Perheillä ja suvuilla, kylillä ja kunnilla on omat muistonsa ja oma muistinsa. Paikallinen muisti elää rakennuksissa ja esineissä, perinteissä ja tapahtumissa, valokuvissa ja asiakirjoissa. Paikallismuseot ja kotiseutuarkistot ovat tärkeitä kulttuuriperinnön vaalijoita. Työtä tehdään usein vapaaehtoisvoimin. Paikallinen kulttuuriperintö vahvistaa paikallista identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sen kautta hahmotamme omaa paikkaamme sukupolvien ketjussa ja tämän päivän maailmassa. Kulttuuriperintö lisää myös hyvinvointia, viihtyvyyttä ja paikallista elinvoimaa. Siksi on tärkeää turvata kulttuuriperinnön säilyminen ja jakaa muistia, tarinoita, muistoja ja kokemuksia. Yhdessä ja rakkaudesta kotiseutuun.
Tuija Ahola
