Neoenin tuuli- ja aurinkovoimapuisto lyömässä Vapo Terran laudalta
VIMPELIN tekninen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että Neoenin suunnittelualue Ruissaarennevalla etenisi kaavoitukseen ja että Vapo

EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti 11. syyskuuta hyväksyä teknisen lautakunnan ehdotuksen koulukeskuksen piha- ja liikennealueiden asfaltoinneista. Tällä
MAANANTAINA kokoontunut Vimpelin kunnanvaltuusto paukutti 16-kohtaisen esityslistansa noin puoleen tuntiin. Teknisen toimen toteumavertailussa todetaan yhdyskuntasuunnittelun
KORTESJÄRVEN Yhtenäiskoulun taakse rakentuvan kuntosalin työmaakokouksessa 5. syyskuuta todettiin, että kuntosali nousee aikataulussaan. –Hiihtolomalla tilat
Seinäjoen seudun vesihuoltoinvestointipäätösten tekemisen tueksi on valmistumassa Seinäjoen seudun vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma. Suunnitelmassa esitetään 10
KEVÄÄLLÄ 2022 JAPO teki päätöksen valokuituverkon rakentamisesta Lapualle ja Kauhavalle (Hirvijoen, Huhmarkosken, Lummukan, Kantolan, Pelkkikankaan,
VALOKUITUNEN on aloittanut valokuiturakentamisen Evijärvellä. Työtä on aloiteltu ennen juhannusta Nykälänahontieltä, jonne on aloitettu valokuidun
ALAJÄRVEN Puhelinosuuskunnan toimitusjohtaja Toni Harjula väittää 15.6. kirjoituksessaan, että Valokuitunen markkinoisi tarkoituksellisesti harhaanjohtavasti ja siten
KAUHAVAN kaupunginhallitus merkitsi kokouksessaan 22. toukokuuta tiedoksi, ettäAlajärvenPuhelinosuuskunta Japo on valittu Etelä-Pohjanmaan liiton toimesta Purmojärven,

VIMPELIN tekninen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että Neoenin suunnittelualue Ruissaarennevalla
EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti 11. syyskuuta hyväksyä teknisen lautakunnan ehdotuksen koulukeskuksen
MAANANTAINA kokoontunut Vimpelin kunnanvaltuusto paukutti 16-kohtaisen esityslistansa noin puoleen tuntiin.
KORTESJÄRVEN Yhtenäiskoulun taakse rakentuvan kuntosalin työmaakokouksessa 5. syyskuuta todettiin, että
Seinäjoen seudun vesihuoltoinvestointipäätösten tekemisen tueksi on valmistumassa Seinäjoen seudun vesihuollon
KEVÄÄLLÄ 2022 JAPO teki päätöksen valokuituverkon rakentamisesta Lapualle ja Kauhavalle
VALOKUITUNEN on aloittanut valokuiturakentamisen Evijärvellä. Työtä on aloiteltu ennen juhannusta
ALAJÄRVEN Puhelinosuuskunnan toimitusjohtaja Toni Harjula väittää 15.6. kirjoituksessaan, että Valokuitunen
KAUHAVAN kaupunginhallitus merkitsi kokouksessaan 22. toukokuuta tiedoksi, ettäAlajärvenPuhelinosuuskunta Japo on
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.