Lappajärven tekninen valiokunta käsitteli kokouksessaan 25. elokuuta lausunnon antamista Vaasan hallinto-oikeudelle Alalantelan karavaanarialuetta koskevassa asiassa. Teknisen valiokunnan 15. huhtikuuta tekemästä poikkeuslupapäätöksestä, jolla Alalantela Oy:lle myönnettiin poikkeamislupa enintään 13 matkailuajoneuvopaikan karavaanialueelle, on valitettu. Valittaja on vaatinut päätöksen kumoamista, toissijaisesti asian palauttamista kunnalle uudelleen käsiteltäväksi sekä päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä asian käsittelyn ajaksi.
Lausunnossa esitetään, että valitus ja täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus hylätään. Lausunnossa todetaan lisäksi, että valittajan aineistoon sisältyvä tekoälyllä tuotettu havainnekuva on virheellinen eikä vastaa poikkeamisluvassa hyväksyttyä hanketta, myös tilantarvetta koskevat laskelmat ovat valittajan omia arvioita.
Lausunnossa tuodaan myös esiin, ettei rakentamislaki edellytä jokaisessa poikkeamislupa-asiassa erillisiä asiantuntijaselvityksiä kaikista mahdollisista vaikutuksista, vaan tarvittavan selvityksen laajuus määräytyy tapauskohtaisesti asian laadun ja laajuuden perusteella. Alueella on aiemmin ollut koulutoimintaa, joten alue ei ole historiallisesti ollut täysin hiljainen tai vailla tavanomaista liikennettä ja pihatoimintaa, vaikka nyt haettu toiminta on luonteeltaan erilaista.
Esteellisyyttä koskevan väitteen osalta lausunnossa todetaan, että kunnan ja Alalantela Oy:n välisessä vuokrasopimuksessa alueen vuokra on 0 euroa. Kunta ei siten peri alueesta vuokraa eikä saa poikkeamisluvan myöntämisestä vuokrasuhteen perusteella taloudellista hyötyä.
Tekninen toimi summasi säästöjä
Tekninen toimi esittää 108 000 euron säästöjä kuluvan vuoden talousarvioon. Hallinnosta säästöä kertyy 30 000, yksityisten teiden perusparannuksesta 20 000, valaistuksesta 10 000, leikkikentistä 10 000 ja terveyskeskuksesta 38 000 euroa. Osana säästöä Nurmiröllinkujan kadun rakentamisinvestointi siirretään ensi vuodelle. Asia esitetään kunnanhallitukselle.
Kyrönniemeen rakennetaan puistomuuntamo
Elenia Verkko Oyj:lle myönnettiin sijoittamislupa sähköverkon rakenteille Kyrönniemen alueella. 20 kV ja 0,4 kV maakaapeleiden, jakokaapin sekä puistomuuntamon sijoittamisella korvataan käyttöikänsä päässä olevia ilmajohtoja. Uusi muuntamo sijoittuu voimassa olevan rantakaavan mukaiselle ET-alueelle, eikä se hakemuksen mukaan rasita rakennuspaikkoja. Sijoituspaikka on huollettavissa kulkutieltä ja sijaitsee muinaismuistoalueen ulkopuolella. Ilmajohdot poistuvat työn yhteydessä, jolloin kiinteistöön kohdistuvat sähköverkon rakenteet ja rasitukset kokonaisuutena vähenevät.
Johtoalueen leveys on noin yksi metri ja pituus noin 325 metriä. Muutostyöt tulevat neljän tilan alueelle. Kyrönniementie alitetaan Kyrönniementie 109 kohdalla ja kaapelit johdetaan rantakaavassa osoitetulle ET-alueelle kiinteistölle 403-402-23-4, jonne sijoitetaan uusi puistomuuntamo. Muuntamolta rakennetaan pienjännitekaapeloinnit alueen nykyiseen sähköverkkoon ja uusi jakokaappi sijoitetaan Kyrönniementien varteen.



