Japo keskittyy ydintoimintaansa – Euronics-myymälä sulkeutuu vuoden lopussa
JAPO OY keskittyy tulevaisuudessa yhä enemmän ydintehtäväänsä, tietoliikenneyhteyksien rakentamiseen sekä ylläpitoon ja yritysliiketoimintaansa. Uuden strategian

Vuoden 2023 aikana JAPO valokuituverkon rakentaminen päästään aloittamaan Kortesjärvellä keskustaajaman lisäksi Fräntilässä ja Ylikylässä sekä Hakolassa, Kivihuhdassa ja Perkiönmäellä.
JAPO on tehnyt investointipäätöksen valokuituverkon rakentamisesta myös Härmään ja Kortesjärvelle.
Tavoitteena on ensi vuoden aikana investoida Evijärven valokuituverkkoihin satoja tuhansia euroja.
ON harvinaista näillä leveysasteilla, että saamme olla jonkun yrityksen 100-vuotisjuhlissa. Vielä harvinaisempaa on juhlia 100-vuotiasta ja vielä toimivaa puhelinosuuskuntaa, totesi Japon 100-vuotishistoriikin kirjoittanut Toivo Kivipelto perjantaina Alajärvellä.
ALAJÄRVEN Puhelinosuuskunnan eräs pitkän iän salaisuus piilee siinä, että yleistilanteen kehitystä maassa on seurattu tarkasti ja vastattu nopeasti ajan haasteisiin tarvittaessa.
Kortesjärven alueella on ilmennyt tarvetta esiselvitykseen kiinteistöjen omistajien kiinnostuksesta liittymän hankintaan. Kiinnostusta kartoitetaan 15.3. saakka.
VALOKUITU on luotettava netti koko perheen tarpeisiin. Sen nopeus ja tiedon määrän käsittelykyky on ylivoimainen.
LAPUALLA Haapakoski ja Kauhajärvi sekä Kauhavalla Ruotsala ja sen lähiympäristö pääsevät siirtymään valonnopeuteen, kun Japo

JAPO OY keskittyy tulevaisuudessa yhä enemmän ydintehtäväänsä, tietoliikenneyhteyksien rakentamiseen sekä
Vuoden 2023 aikana JAPO valokuituverkon rakentaminen päästään aloittamaan Kortesjärvellä keskustaajaman
JAPO on tehnyt investointipäätöksen valokuituverkon rakentamisesta myös Härmään ja Kortesjärvelle.
Tavoitteena on ensi vuoden aikana investoida Evijärven valokuituverkkoihin satoja tuhansia
ON harvinaista näillä leveysasteilla, että saamme olla jonkun yrityksen 100-vuotisjuhlissa.
ALAJÄRVEN Puhelinosuuskunnan eräs pitkän iän salaisuus piilee siinä, että yleistilanteen
Kortesjärven alueella on ilmennyt tarvetta esiselvitykseen kiinteistöjen omistajien kiinnostuksesta liittymän
VALOKUITU on luotettava netti koko perheen tarpeisiin. Sen nopeus ja
LAPUALLA Haapakoski ja Kauhajärvi sekä Kauhavalla Ruotsala ja sen lähiympäristö
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.