Japo rakentaa valokuituverkkoa Lapualle ja Kauhavalle

LAPUALLA Haapakoski ja Kauhajärvi sekä Kauhavalla Ruotsala ja sen lähiympäristö pääsevät siirtymään valonnopeuteen, kun Japo (Alajärven puhelinosuuskunta) aloittaa valokuituverkon rakentamisen alueilla. Valokuituliittymätilauksia on tullut niin runsaasti, että Japo on jo käynnistänyt valokuituverkon suunnittelutyöt. Valokuituverkon rakentaminen alkaa keväällä 2022.

-Tämä on ollut iloinen uutinen meille ja ennen kaikkea alueen asukkaille. Tavoitteemme on saada tähän mennessä tilatut valokuituliittymät käyttöön vuoden 2022 loppuun mennessä ja uusia tilauksia otetaan vastaan, kertoo Alajärven puhelinosuuskunnan toimitusjohtaja Toni Harjula. 

-Olemme jättäneet ELY-keskukselle rahoitushakemuksen valokuituverkon rakentamisesta myös Kauhavan Huhmarkosken, Hirvijoen, Oravan, Karjanlahden sekä Ylikylän alueille. Ja Lapualla Lakaluoman, Tiistenjoen ja Ylikylän alueille. Odotamme hakemukseen päätöstä maalikuun aikana. Tämän jälkeen pystymme tiedottamaan hankealueiden valokuituverkon suunnittelu- ja rakennuspäätöksistämme tarkemmin, jatkaa Harjula.

Rahoituspäätöstä odottavia hankealueita pääsee tarkastelemaan kartalta verkkosivulta: www.valokuitukauhavalle.fi ja www.valokuitulapualle.fi

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kauhavan kaupunginhallituksen päätöksiä.

Salo tuuraa Rantalaa

KAUHAVAN hallintojohtaja Liisa Salo on hoitanut 26. elokuuta alkaen vs. kaupunginjohtajan tehtävää kaupunginjohtajan ollessa poissa,

Kauhavan kaupunginhallituksen päätöksiä.

Salo tuuraa Rantalaa

KAUHAVAN hallintojohtaja Liisa Salo on hoitanut 26. elokuuta alkaen vs. kaupunginjohtajan tehtävää kaupunginjohtajan ollessa poissa,

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.