Vankileiri Vapon Purmon metsätyömaa vuonna 1944 — Osa 1

Kyläläisiä sunnuntaivierailulla leirissä. Kuva: Anna-Liisa Björklund
Tuskin kovinkaan moni järviseutulainen on tänä päivänä tietoinen siitä, että jatkosodan viimeisenä vuonna 1944 Purmon ja Kortesjärven rajan tuntumassa, pari kilometriä Vilobackasta itään, sijaitsi sotavankileiri.

TUSKIN kovinkaan moni järviseutulainen on tänä päivänä tietoinen siitä, että jatkosodan viimeisenä vuonna 1944 Purmon ja Kortesjärven rajan tuntumassa, pari kilometriä Vilobackasta itään, sijaitsi sotavankileiri. 

Vaikka tänä päivänä ei leiristä ole enää mitään merkkejä jäljellä, on sen paikka helppo löytää. Kortesjärveltä Pietarsaareen menevältä tieltä, juuri ennen Vilobackan kylää, erkanee viitoitettu tie Lostenille eli Ilveskivelle. Kyseinen vankileiri sijaitsi välittömästi kyseisen tien päässä olevan Ilveskiven parkkipaikan takana olevassa metsikössä. Vankileirin paikalta on sittemmin kaivettu hiekkaa, joten ainoastaan nuo metsikössä olevat hiekkakuopat ovat merkkinä leirin paikasta. 

LOSTENIN alueen metsät, kuten laajat metsäalueet muuallakin Purmolla, olivat vielä sotien aikaan valtion omistuksessa. Tuohon aikaan oli polttopuulla kova kysyntä, joten tästä syystä käynnistettiin valtion metsissä useita hakkuutyömaita. Niinpä valtion polttoainekeskus Vapo oli saanut tehtäväkseen organisoida hakkuutyöt myös tällä alueella ja talvella 1944 paikalle rakennettiin ja varusteltiin viisi kuusikulmaista parakkia hakkuumiesten majoittamista varten. Työmaan nimeksi tuli Purmon metsätyöpiste. 

Lähimpään taloon, jonka tuohon aikaan omisti Runar Bäcksholm (sittemmin talo myytiin Härkäsen perheelle) oli parakeilta vain parinsadan metrin matka ja parakkien ja talon välillä oli suora näköyhteys. Neljäntenä päivänä maaliskuuta tuli parakkeihin asukkaat. Vanhasta Vaasasta sotavankileiri 24:stä kuljetettiin paikalle Oskar Stennabban kuorma-autoilla 96 sotavankia. Tuohon aikaan ei sivuteitä pidetty aurattuna talviaikaan, joten vangit joutuivat tarpomaan loppumatkan leirille jalan.  

Vangit olivat aikaisemmin olleet määrättynä tietöihin Vaasassa. Heistä suurin osa oli Leningradin alueelta, joten joukossa oli myös monia inkeriläisiä, mutta löytyi joukosta miehiä, jotka olivat lähtöisin kauempaakin Neuvostoliittoa, muun muassa Ukrainasta ja Kaukasukselta.  

Taustaltaan he olivat monen kirjavaa joukkoa insinööreistä tavallisiin työmiehiin. Joillakin vangeista oli perhe kotimaassa, ja myöhemmin heidän nähtiin usein kyynelsilmin seuraavan paikallisten lasten leikkimistä. Suurin osa vangeista oli kuitenkin perheettömiä nuoria miehiä.  

KOSKA kysymyksessä oli vankileiri, tai paremminkin työleiri, oli alue määräysten mukaan ympäröity jonkinlaisella piikkilanka-aidalla ja vankeja oli vartioimassa kymmenen vartijaa.  

Töihin ryhdyttiin välittömästi. Työvälineet tuohon aikaan olivat primitiiviset eli pokasaha ja kirves. Monet miehistä olivat tottumattomia kovaan työhön, ja heille tuotti alussa suuria vaikeuksia saada päivän urakka, 50 kappaletta kaksimetrisiä, polttopuuksi meneviä halkoja, valmiiksi.  

Vähitellen työhön kuitenkin totuttiin ja opittiin pitämään sahat ja kirveet työn vaatimassa kunnossa. Pian monet saivat urakkansa valmiiksi jo puolelta päivin ja olivat sitten loppupäivän vapaana. Puuta kaadettiin koko talvi ja työn tuloksena syntyi 14 800 kuutiometriä polttopuuta. Kesän tullen vangit saivat käydä työssä paikallisten viljelijöiden apuna toukotöissä sekä heinä- ja elonkorjuutyössä. 

KÄYTÄNTEILTÄÄN leiri poikkesi monelta osin tavanomaisista vankileireistä, jos jätetään huomiotta se, että ruokaa heillä oli niukasti ja se oli huonoa. Vangit saivat liikkua melko vapaasti niin, että karkaaminen olisi varmasti ollut hyvinkin helppoa ja tapahtuihan sellaista, tosin pienessä mittakaavassa. Tiedossa on pari karkaamistapausta, joissa tiedetään muutaman vangin karanneen leiristä, mutta heidän myöhemmistä vaiheistaan ei ole sen enempää tietoja.   

Lähialueen asukkaille ei vangeista ollut mitään uhkaa, eikä heitä kukaan pelännyt. Päinvastoin suurin osa väestä tunsi sääliä heitä kohtaan. Kanssakäyminen vankien kanssa oli ohjeiden mukaan kyllä kiellettyä, mutta eipä sitä kukaan erityisesti valvonut, ja niinpä muun muassa sunnuntaisin saattoivat paikalliset asukkaat käydä heitä tervehtimässä ja tuomassa heille tervetullutta lisämuonitusta.  

Paikallisella baptistiseurakunnalla oli oma kuoro ja pieni jousiorkesteri. He kävivät muutamia kertoja tervehtimässä leirin asukkaita ja soittivat ja lauloivat heille omia hengellisiä laulujaan. Vangit saattoivat vastavuoroisesti laulaa heille omia laulujaan.  

Vangit askartelivat vapaa-aikanaan kaikenlaista pientä, mikä niissä oloissa oli mahdollista. Käsitöitä tuohesta, puusta ja puun juurista sekä alumiinisormuksia ja -rannerenkaita. Näillä he pyrkivät vaihtamaan ruokatarvikkeita paikallisilta asukkailta. Erityisesti puunjuurista tehdyt korit olivat haluttua kauppatavaraa. Tietenkin pikkupojat kävivät myös mielellään kauppaa vankien kanssa vaihtaen leipää sormuksiin. Oli joukossa isompiakin hankkeita. Eräs vangeista oli rakennusinsinööri. Hän remontoi ja muurasi Runar Bäcksholmin navetan.  

Kertomus jatkuu ensi viikolla.

Mauri Jokela

Lähteet:  

Otto Forsström: Purmon metsänhoitoyhdistyksen 50-vuotishistoria

Anna-Liisa Björklundin kirjoitus Purmo-lehdessä 

Rolf Nykvistin ja Eugen Nymanin haastattelut 

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.