Mopoharrastuksesta pienkonekorjaajaksi  

Marko Vainionpää ja sininen Kawasaki-katupyörä.
Marko Vainionpää ja sininen Kawasaki-katupyörä.
Marko Vainionpää ja sininen Kawasaki-katupyörä.
Marko Vainionpää ja sininen Kawasaki-katupyörä.

KAKSIPYÖRÄISTEN ja moottorikelkkojen huoltoon on kasvavaa kysyntää. Lehtimäellä ja Seinäjoella toimiva, vuonna 2003 perustettu Letec-Motors korjaa pienkoneita, kuten mopoja, moottoripyöriä ja moottorikelkkoja. Työllisyys on hyvä ja yrityksessä työntekijöidenkin määrä on kasvanut neljään työntekijään. 

–Meillä tehdään paljon koneiden perushuoltoa. Siihen kuuluvat esimerkiksi öljynvaihto, akun lataus, renkaiden vaihtoa ja ketjujen huoltoa, kertoo Letec-Motorsilla työskentelevä Kimmo Ojanperä

Yrittäjä Marko Vainionpää toteaa, että työ vaatii kädentaitoja, tekniikan ymmärtämistä ja huolellisuutta. Oma kiinnostus alaa kohtaa lähti harrastuksen kautta. 

–Työn haasteet motivoivat. Mieleenpainuvimpia työtehtäviä on ollut esimerkiksi se, kun isokuutioisesta moottoripyörästä kuului epätavallista ääntä: vika löytyi, se oli jakoketjussa, joka oli tarve vaihtaa. Ongelmaratkaisutaito ja looginen ajattelu on tässä työssä tärkeä taito. Työ itsessään on kiinnostavaa, mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Samanlaista työpäivää ei ole, toisena päivänä korjataan moottorikelkkaa, toisena päivänä moottoripyörää. Tässä oppii aina uutta. 

Marko ja Kimmo ovat sitä mieltä, että harrastus voi toimia hyvänä kimmokkeena ammatinvalinnalle, koska työ on tärkeä kokea mielekkääksi. Ala kaipaa nuorista lisää osaajia. 

–Pienkonepuolella tarvitaan tekijöitä nyt ja tulevaisuudessa. Alalle suuntautuvien nuorten kohdalla tärkeintä on kiinnostus. Motivoituneelle opiskelijalle voi oppisopimuskin olla mahdollinen. 

Miehet kertovat, että pienkonemekaanikon koulutus on osa ajoneuvoalan perustutkintoa. Koulutuksessa oppii huoltamaan, korjaamaan ja tekemään huoltoihin liittyviä tarkistuksia yleisimpiin moottorikulkuneuvoihin, moottorikäyttöisiin pienkoneisiin ja työlaitteisiin. Koulutuksessa keskitytään puutarhakoneiden lisäksi myös moottoripyöriin, kevytmoottoripyöriin, mopoihin, mopoautoihin, skoottereihin, moottorikelkkoihin, mönkijöihin, veneen moottoreihin sekä crosskart- ja carting-autoihin. 

–Alaan voi tutustua vaikkapa työelämääntutustumisjakson kautta, vinkkaavat Marko ja Kimmo alaa pohtiville nuorille. 

Lasse Pippola 

Muistatkos nämä jutut?

https://www.jarviseudunsanomat.fi/en/arkisto/2019/01/15/heilta-jotka-eivat-lenna-jaa-osa-elamaa-elamatta
Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.