Lähes satavuotias Ford sai uuden elämän taitavissa käsissä

Vimpeliläinen Valto Harju entisöi T-Fordin vuosimallia 1927.
T-mallin Ford vuodelta 1927 on yksi Harjun suurimmista projekteista: ruosteinen romukasa muuttui kolmen vuoden aikana upeasti entisöidyksi museoautoksi.
MONITAITURIT, joilta käyvät käden taidot materiaaleista riippumatta, alkavat olla katoavaa kansanperinnettä.

Vimpelin Itänurkalla asuva Valto Harju, 83, aloitti työuransa jo nuorena poikana ja jatkoi sitä yli lakisääteisen eläkeiän. Sen aikana syntyi tuhansia kilometrejä ojia ja teitä. Kettutarhojen laajennusurakka poiki uran sekatyömiehenä, Harju huolsi tilalla parin kymmenen vuoden ajan pienkoneet, traktorit, rukit, kylmäkoneet, nahoituslaitteet sekä teki sähkötöitä. Onnistuvat häneltä hitsaushommatkin.

–Mitään kouluja en ole ikinä käynyt, hän kertoo.

Vapaa-ajalla on syntynyt puutöitä kelloista lamppuihin, puukkoja, huonekaluja ja astioita, puukkoja, koneita vannesahasta sorviin ja hiomakoneesta prässiin, pihapiiriin metallirunkoinen kasvihuone sekä pyöröhirrestä grillikota ja puuvaja. Kaikki neljä lasta ovat saaneet joululahjaksi muun muassa keinutuolit sekä seinäkellot.

Yksi suurimmista projekteista on ollut kuitenkin T-mallin Ford vuosimallia 1927, joka tuli käytettynä Harjun kotitilalle Perhon Haukankylälle.

–Vaihdossa annettiin kuulemma kaksi hevosta ja vähän rahaa. Muistan, kuinka lapsena ajoimme sillä leikisti, kun se oli liiterissä pukkien päällä. Auto jäi veljelleni, joka soitti 2012 ja tarjosi, että saat sen, jos laitat sen kuntoon.

Siinä vaiheessa, kun auto tuli Itänurkalle, se oli vain ruostunut romuläjä.

–Ei siitä paljon ollut jäljellä, vain kohtuullisen hyvät renkaat alla, Harju muistelee. Edes maalia ei ollut pelleissä sen vertaa jäljellä, että niistä olisi voinut katsoa oikean sävyn – tummansininen maali löytyi muistikuvien perusteella ja polttoainetankin luukun puhdistuksen jälkeen sisäpuolelta löytyi vielä sen verran maalipintaa, että saattoi nähdä väri tulleen oikein.

Syy huonoon kuntoon oli se, että auto jaettiin aikoinaan Harjun isän ja tämän veljen kesken niin, että toiselle jäi etupään akselisto, toiselle takapään.

–Etupää oli pikkutraktorin peräkärrynä, melko vähällä käytöllä, myllyllä käytiin lähinnä. Takapäätä käytettiin puimurin edessä pyörittämässä sitä, jolloin autoon lensi ruumenia, jotka kastuttuaan ruostuttivat alaosan niin, että se oli hitsattava kokonaan uusiksi.

–Tukivarresta oli vain pätkiä tallella, tein vesiputkista takomalla uudet. Kansi oli jäätynyt halki päältä 25 sentin matkalta, siinäkin oli korjaamista. Uuden jäähdyttäjän jouduin vielä tilaamaan, vanha ruistaikinamassalla se alkoi ensin pitämään, mutta oli lopulta niin laho, että kennosto piti vaihtaa. Sekään ei sitten ollut oikean kokoinen, vaan siivet ottivat kiinni, joten jouduin prässätä ne eri asentoon.

Takapyörien puuvanteet oli tervattu, joten niissä riitti hiomista ennen kuin maalin sai asettumaan. Penkit ja sisustan joutui Harju tehdä kokonaan uusiksi, samoin kuomun. Penkeistä puuttui jousia ja ne päällystettiin mustalla nahalla, tietysti itse omalla koneella.

Auton entisöinti vei kolmisen vuotta. –Tytär oli apuna tilaten osia Amerikasta, Ahon Keijo auttoi oikean maalin löytämisessä ja Mattilan Juhani touhusi autoa rekisteriin. Kyllä siinä oli vaikeuksia, ennen kuin oli valmista. työt venyivät joskus pitkälle

Ensimmäisinä vuosina autolla tuli ajettua enemmän, viime aikoina sitä ulkoilutettu harvemmin.

–Auton Päivässä olin sillä viime kesänä. Huonolla kelillä ei viitsi ajella.

Auton lisäksi Harju on kunnostanut 1955 vuoden Fergusonin. Kaivinkoneen entisöinti on suunnitelmalistalla.

–Kyllä sitä monenlaista tekisi, jos vain päiviä ja terveyttä riittäisi.

Viime aikoina hän on kaivanut kotinsa viereen maalämpökanaaleita.

MONITAITOISUUS on lapsuudenkodin peruja. –Meillä oli kotona traktorihommia, maataloustöitä, nikkarointia ja suutarointia, pärekoppien tekoa, pajassa taottiin ja korjattiin rekiä. Siellä sitä oppi kaikenlaista. Siitä se minun työuranikin alkoi, kun talon sivuitse vei tie soraharjuun ja siellä oli kaivinkoneen kanssa ongelmia. Urakoitsijat tulivat kysymään, olisiko meillä vetäjää, jolla saisi pultit poikki. Kysyin, että mitä jos teen sellaisen, ja sillä olivat sitten saaneet pultit katkaistua. Myöhemmin he etsivät kaivinkoneelle kuskia ja tulivat meiltä kysymään, missä on se poika, joka teki meille sen vetäjän. Sieltä se kaivinkone- ja katerpillarihomma sitten alkoi.

Nykyisin on usein halvempaa ostaa uusi kuin alkaa korjaamaan tai rakentamaan laitteita itse, mikä ei kannusta ihmisiä harrastamaan käden taitoja ja korjauksia.

–Ovathan nykyvärkit hankalampia korjata kuin ennen, mutta aina se palkitsee, jos saa jonkun asian itse kuntoon, Harju tuumaa.

Auton takarenkaiden puuvanteet oli tervattu; niiden entisöinti vei paljon aikaa.

Sivupeili on lisävaruste; alkuperäisessä autossa oli vain keskellä pieni peili ja kuomun takaosassa pieni ikkuna.

Vanhassa Fordissa vaihteisto on erilainen kuin nykyautoissa. Auto käynnistetään lattiassa olevasta painikkeesta.

Auton verhoilu oli tehtävä uudestaan aina penkkien jousituksista asti.

Ford ostettiin Harjun taloon vaihtokaupalla kahteen hevoseen ja tukkuun rahaa.

Moottorin kannen kunnostaminen oli yksi iso urakka, muistelee Valto Harju. Vesikanava oli jäätynyt ja halkaissut kannen yläosastaan.

Auton alkuperäistä väriä näkyy polttoainetakin korkin ympäristössä, missä se oli öljyn alla suojassa vuosilta ja ruosteelta.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.