2015

Vastustan!

Oletteko huomanneet, että ihmiset ovat hirvittävän äkäisiä nykyään? Etenkin sosiaalisessa mediassa huudetaan iskulauseita ja pidetään

Hyvää uutta verovuotta!

Perjantaina alkaa uusi verovuosi. Lähialueen kunnista keveimmin ensi vuonna verottaa Lappajärvi, jonka kunnallisvero jää 21,00

Laboratorioon ajanvarauksella

Numerolaput katoavat terveysasemien laboratorioiden ovenpielistä.Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin laboratorioissasiirrytään ajanvarausjärjestelmän käyttöön ensi vuoden alussa ja numerolaput poistetaan

Hyvää Joulua!

Ensí viikon lehteä jo tehdään, mutta tässä vaiheessa lähdemme pienelle joulutauolle ja palaamme työpaikalle seuraavan

Valkeaa joulua odotellessa

Pariisin ilmastokokouksessa tehtiin lauantaina historiaa. Kaikki 195 osallistujamaata hyväksyivät sopimuksen, jonka mukaan ilmaston lämpeneminen pidetään

Pakko pysähtyä

Kauneimmat joululaulut kuuluvat suomalaiseen jouluun. Jo yli 40 vuoden ajan tapahtuma on levittänyt joulumieltä. Joka

Yksi viikko lisää

Päättymäisillään oleva vuosi 2015 on ollut omanlaisensa. Se on pitänyt sisällään sekä riemun että murheen

Miltä näyttää tulevaisuus?

Olemme erään ystäväni kanssa pohtineet esikoistemme tulevaisuudennäkymiä. Ystäväni lapsista vanhin kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi ja haaveilee

Eveliina ratsuineen maajoukkueeseen

Vimpelin Pokelassa asuva, Järvi-Pohjanmaan Ratsastajia edustava 14-vuotias Eveliina Havinen valittiin kauden päätteeksi ponien kouluratsastusmaajoukkueeseen. Eveliinan ratsuja

Rajat on rakkautta

Sunnuntaina 13. joulukuuta olin Vimpelin kirkossa perheiden kauneimmat joululaulut tapahtumassa.Noin tunnin kestävä hyvin järjestetty tapahtuma

Turvallisuusleikki

Kauhavan kaupunginhallitus päätti 7.12.2015 kokouksessa pitää tekniset tilat pakolaisparkissa. Päätös tuli äänestyksen jälkeen lukemin 6-4.

Uusi koulu Lahdenkylään

Evijärven Lahdenkylän koululaiset, vanhemmat, henkilökunta ja koko kylä ovat surullisen kohtalon edessä. Oma kyläkoulu on

Vimpeli lyhentää lainojaan

Maanantai-iltana vuoden viimeisen kokouksensa pitänyt Vimpelin kunnanvaltuusto käsitteli muiden muassa ensi vuoden talousarviota, joka hyväksyttiin

Maksutta kouluautojen kyytiin

Lappajärven kunnanvaltuusto teki maanantain kokouksessaan tukun päätöksiä, ilman äänestyksiä. Ennen vuoden 2016 talousarvion hyväksymistä Suomen

Petra Olli ehdolla esikuvaksi

Lappajärveläinen painija Petra Olli on ehdolla Esikuva-palkintoluokassa Suomen Urheilugaalassa.Ehdokkaat nimettiin eilen torstaina.Esikuvaksi on Ollin lisäksi

Yli tuhannet sydänsukat

Alajärven Sydänyhdistys on lahjoittanut pitäjän alueella syntyneille lapsille sydänkuvioiset villasukat jo kymmenen vuoden ajan. Sukkia

Liikuntahalli Evijärvelle

Suomessa liikkumattomuus maksaa vuosittain 1-2 miljardia euroa. Se tarkoittaa väkimäärään suhteutettuna Evijärvellä useita kymmeniä tuhansia

Oletteko huomanneet, että ihmiset ovat hirvittävän äkäisiä nykyään? Etenkin sosiaalisessa

Lue »

Laboratorioon ajanvarauksella

Numerolaput katoavat terveysasemien laboratorioiden ovenpielistä.Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin laboratorioissasiirrytään ajanvarausjärjestelmän käyttöön ensi

Lue »

Turvallisuusleikki

Kauhavan kaupunginhallitus päätti 7.12.2015 kokouksessa pitää tekniset tilat pakolaisparkissa. Päätös

Lue »

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.