tammikuu 2022

Alajärvelle jopa yhdeksän tuulivoimapuistoa?

Alajärven suuria tuulivoima-alueita suunnitellaan uudessa, juuri käynnistyneessä Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa sekä pienempiä hankkeita hanketoimijoiden kautta yksittäisinä tuulivoimapuistoalueina. Tällä hetkellä on esiintynyt kiinnostusta yhdeksälle mahdollisesti uudelle tuulivoima-alueelle. Alueet sijaitsevat ympäri Alajärveä, tiedottaa Alajärven kaupungin tekninen toimi.

Kaupunki evästää tasapuolisuuteen hyvinvointialueen vuokrien määräytymisessä

VALTIOVARAINMINISTERIÖ pyysi Alajärven kaupungilta lausuntoa luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kunnan ja hyvinvointialueen välisen vuokran määräytymisestä siirtymäkauden aikana. Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 20. tammikuuta esittää Alajärven kaupungin lausuntona valtiovarainministeriölle, että osa olemassa olevista sopimuksista kiinteistön omistajien ja hyvinvointialueen välillä ei kata riittävällä tasolla kiinteistön hallinnan kustannuksia ja riskejä.

Kulttuuri ja ihmiset

Hyväksi haukuttu — kaverikoiratoiminta tuottaa iloa ja elämyksiä

Järviseudun Kaverikoirien toiminta-aluetta ovat Alajärvi, Vimpeli, Soini, Evijärvi ja Lappajärvi. Toiminta käynnistyi vuonna 2015, ja tällä hetkellä aktiivisia koirakkoja on 14. Lisää kaverikoiria ja ohjaajia kaivattaisiin etenkin Evijärvelle, Lappajärvelle ja Vimpeliin.

Johtoreitille esitetään uutta vaihtoehtoa

ALAJÄRVEN tekninen lautakunta esittää lausuntonaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle, että Jylkkä-Alajärvi voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa esitettyjä johtoreittejä ei hyväksyttäisi jatkotarkasteltaviksi ja esittää kokonaan uutta linjausta johtoreiteille.

Kunnallisuutiset

Suolistosyöpien seulonta alkaa Järvi-Pohjanmaalla

JÄRVI-POHJANMAAN perusturvan alueella käynnistyy 60–68-vuotiaiden suolistosyöpäseulonta kuluvan vuoden aikana. Perusturva sopii seulontojen toteuttamisesta paikallisten terveyspalveluiden kanssa.

Yritykset

Paikallista palvelua lähellä asiakasta

LÄHITAPIOLA Etelä-Pohjanmaa uudistaa asiakaspalveluaan vastatakseen paremmin asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin. Puhelinpalvelu siirtyy lähemmäs asiakasta ja ajanvaraustapaamisille varataan lisää aikaa.

Terveys

Järvi-Pohjanmaan tartunnanjäljitys ja testaus toimii yhä – kotitestit paljastaneet tartuntaketjuja

Järvi-Pohjanmaan tilanne on mennyt heikompaan suuntaan viime viikon jälkeen, kertoi pandemiajohtoryhmä tiistaina 25. tammikuuta. Koronatartuntoja on esiintynyt kiihtyvällä tahdilla, mutta olemme edelleen saaneet toteutettua koronatestaamista ja tartunnanjäljitystyötä. Myös asukkaiden tekemistä kotitesteistä on ollut paljon hyötyä ja olemme niiden avulla saaneet nopeasti selville uusia tartuntaketjuja alueelta.

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.