19 tammikuun, 2022 - paikalliset uutiset

Asuminen ja ympäristö

Hirvikannan pienentäminen onnistui suunnitellusti

ENNEN hirvijahdin alkua alueelliset riistaneuvostot Pohjanmaalla ja Rannikko-Pohjanmaalla päättivät keväällä hirvikannan hoidon tavoitteet vuosille 2021–2023 niiden toimialueeseen kuuluvien neljän hirvitalousalueiden osalta. RaPo-Po1 (Järviseudulla Vimpeli) ja RaPo-Po3 hirvitalousalueilla tavoitellaan hirvitiheyttä 3,5–4,0 hirveä tuhatta maapinta-alan hehtaaria kohti ja RaPo-Po2 (Järviseudulla Lappajärvi, Evijärvi) ja Po1 (Järviseudulla Alajärvi) hirvitalousalueilla tavoiteltiin puolestaan hirvitiheyttä 3,0–3,5 hirveä/1 000 hehtaaria.

Kulttuuri ja ihmiset

Siirtolaisten matka päättyi Atlantille

TITANICIN tuho on yksi historian tapahtumista, joka tunnetaan ja muistetaan kautta läntisen maailman. Alus upposi Pohjois-Atlantilla 1912 kaksi kolmasosaa matkustajista mukanaan. Kolmannen luokan matkustajista, joista suurin osa oli siirtolaisia, Euroopasta länteen paremman elämän toivossa matkustavia, selvisi hengissä vain neljäsosa. Siirtolaistutkimusta tehneelle evijärveläislähtöiselle Olavi Koivukankaalle Titanicin nimi alkoi loistaa kuin kaukana horisontissa välkkyvä majakka – sen tarina kytkeytyi vahvasti siirtolaisuuteen ja myös Suomeen.

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.