Jääkaruselliennätys on nyt virallisesti “Guinness World Record”
Viime talvena Lappajärven jäällä tehty jääkaruselli on nyt virallisesti hyväksytty maailman suurimmaksi jääkaruselliksi.

ON hienoa päästä toteuttaman näyttely täällä Alajärvellä, kertoo Vuoden nuoreksi eteläpohjalaiseksi taiteilijaksi viime vuonna valittu Noora Ojanperä. Hänellä on sukujuuret vahvasti Alajärvellä sekä äidin että isän puolelta. –Yksi isovanhemmistani asuu täällä, joten nyt näyttely on hänellekin saavutettavan matkan päässä.
Vaikka Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on edelleen heikko ja rski tartunnan saamiselle on nyt suuri, Järvi-Pohjanmaalla tilanne on kohtalainen, kuvailee Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä tilannetta perjantaina 21. tammikuuta.
Lappajärvellä alkaa maaliskuussa Sedun järjestämänä sekä hoiva-avustaja- että lähihoitajakoulutus, joiden toivotaan tuovan helpotusta alueen työvoimavajeeseen. Koulutukset antavat valmiudet avustaviin hoitoalan tehtäviin tai lähihoitajantehtäviin.

Viime talvena Lappajärven jäällä tehty jääkaruselli on nyt virallisesti hyväksytty
ON hienoa päästä toteuttaman näyttely täällä Alajärvellä, kertoo Vuoden nuoreksi
Vaikka Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on edelleen heikko ja rski tartunnan saamiselle
Lappajärvellä alkaa maaliskuussa Sedun järjestämänä sekä hoiva-avustaja- että lähihoitajakoulutus, joiden
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.