Alajärven Vaatepankki uusiin tiloihin; neljän ensimmäisen toimintakuukauden aikana apua sen kautta sai noin 250 henkilöä

Alajärven Vaatepankki muutti vuoden vaihteessa terveyskeskuksen yhteydessä oleviin, yhdistyksille varattuihin tiloihin.

Julkaistu:

Vaatepankin avoimia ovia pyritään järjestämään edelleen vähintään kaksi kertaa kuukaudessa.

–Ilmoittelemme aukioloajoista sosiaalisessa mediassa sekä lehtien palstoilla. Tällä hetkellä meillä on terveysturvallisuuden varmistamiseksi käytäntö, että käyntiaika varataan tekstiviestillä ja varmistamme jokaiselle tulijalle ajankohdan, jolloin pystymme välttämään tungosta ja tarjoamaan rauhallisen käynnin. Heti, kun on mahdollista, palaamme aikaisempaan käytäntöön, kertoo Riikka Rajala Vaatepankin tiimistä.

Syksyn aikana vaateapua sai Alajärven Vaatepankin kautta noin 250 henkilöä.

Mainos

–Toiminnan käynnistyminen Alajärvellä on saanut syksyn mittaan runsaasti kiitosta niin kävijöiltä kuin yhteistyökumppaneiltakin. Moni on kiitellyt, että on paikka, missä voi hyvin mielin antaa eteenpäin tarpeettomaksi jääneet lastenvaatteet sekä tarvikkeet.

–Tällä hetkellä Vaatepankille kaivataan erityisesti kenkiä ja talviurheiluvälineitä. Lahjoituksia voi tuoda avoimien ovien yhteydessä ja niitä voi jättää Vuokrakirppis Adeliinaan.

Alajärven Vaatepankki on Moms for Kids ry:n toimintaa. Vimpelin Vaatepankki toimii Järviseudun sairaalan tiloissa, Lappajärven Vaatepankki Lappajärven kunnantalon kiinteistössä ja Alavudella toimintaa toteutetaan yhteistyössä kaupungin ja seurakunnan kesken.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.