Hyväksi haukuttu — kaverikoiratoiminta tuottaa iloa ja elämyksiä

Kaverikoiria ohjaajineen koronarajoitusten vuoksi ulkotiloissa tapahtuneen vierailun jälkeen. Vas. Terttu Myllykangas ja Pinja, Eeva Kivijärvi ja Mindi, Kirsi Niemelä ja Goldi sekä Sanna Yli-Sissala ja Nana.
Järviseudun Kaverikoirien toiminta-aluetta ovat Alajärvi, Vimpeli, Soini, Evijärvi ja Lappajärvi. Toiminta käynnistyi vuonna 2015, ja tällä hetkellä aktiivisia koirakkoja on 14. Lisää kaverikoiria ja ohjaajia kaivattaisiin etenkin Evijärvelle, Lappajärvelle ja Vimpeliin.

JOS törmää ryhmään oranssihuivisia koiria taluttajineen, on melko varmasti osunut keskelle kaverikoiratoimintaa. Näitä koirakkoja voi tavata vierailemassa lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa asumisyksiköissä sekä kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Käyntikohteissa koiria odotetaan yleensä aina innokkaasti ja vierailut ovatkin koko viikon kohokohtia.

Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton järjestämää vapaaehtoistoimintaa, jonka tarkoitus on tuoda iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Se alkoi Suomessa vuonna 2001 ja nykyisin mukana on noin 1 600 koirakkoa eli koiraa ohjaajineen.

JÄRVISEUDUN Kaverikoirien toiminta-aluetta ovat Alajärvi, Vimpeli, Soini, Evijärvi ja Lappajärvi. Toiminta käynnistyi vuonna 2015, ja tällä hetkellä aktiivisia koirakkoja on 14.  Lisää kaverikoiria ja ohjaajia kaivattaisiin etenkin Evijärvelle, Lappajärvelle ja Vimpeliin.

Koirakot voivat käydä vierailulla eri paikkakunnilla, mutta usein pitkä välimatka muodostuu hankaluudeksi. Vimpeliläinen Kirsi Niemelä on ollut kaverikoiratoiminnassa vuodesta 2016 alkaen. 

−Ensimmäinen kaverikoirani oli kleinspitz-uros Zorro, nykyinen taas on kleinpitz-narttu Goldi, hän sanoo.

Niemelä kertoo lähteneensä mukaan toimintaan halusta antaa virikkeitä ja vaihtelua vanhuksille, laitospotilaille sekä lapsille.

−Vierailut antavat paljon hyvää mieltä myös meille ohjaajille.

KAVERIKOIRAKSI sopii ihan tavallinen, ihmisiin ystävällisesti suhtautuva koira, joka tulee toimeen toisten koirien kanssa. Mitään erityistaitoja ei tarvita, riittää kun koira osaa peruskäskyt ja on vähintään kaksivuotias. Rodulla tai roduttomuudella ei ole väliä.

Eri kokoisille koirille on kysyntää; pienikokoista voi nostaa sänkypotilaan silitettäväksi ja tuolilla istuvan taas on helppo rapsutella isompaa koiraa. Myös metsästysrotuisia koiria toivottaisiin vierailukäynneille, sillä hoivakodeissa ne tuovat monen iäkkään miehen mieleen heidän omat metsästysreissunsa.

Koiran ohjaajan tulee olla täysi-ikäinen ja hallittava koiransa kaikissa tilanteissa. Mukaan toimintaan pääsee kaverikoirakurssin käytyään. Kaverikoirien on oltava Kennelliiton rekisterissä ja ohjaajien Kennelliiton jäseniä. Koiraohjaajilla on virallisilla vierailuilla ja tapahtumissa voimassa Kennelliiton toiminnan vastuu- ja tapaturmavakuutus.

Alueen kaverikoiratoiminnasta löytyy lisätietoa sivustolta etelapohjanmaankaverikoirat.fi sekä Järviseudun kaverikoirat -nimellä Facebookissa.

Kaija Hurmerinta

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.