Suolistosyöpien seulonta alkaa Järvi-Pohjanmaalla

Julkaistu:

Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan valtakunnallisen seulontaohjelman mukaiset seulonnat. Vuoden 2022 alusta lähtien kuntien on seulonta-asetuksen uusimman lisäyksen mukaisesti järjestettävä suolistosyövän seulonta 60–68-vuotiaille kahden vuoden välein. Ohjelma laajenee kutsuttavien ikäryhmien osalta asteittain ja kattaa koko 56–74-vuotiaiden kohderyhmän vuodesta 2031 eteenpäin. Mahdolliset löytyneet syöpätapaukset ohjataan jatkohoitoon erikoissairaanhoitoon.

Suolistosyöpä on Suomessa kolmanneksi yleisin syöpä niin miehillä kuin naisillakin. Siihen sairastuu yli 3 000 henkeä ja menehtyy noin 1 200 joka vuosi. Vuonna 2022 suolistosyövän seulontaa tarjotaan 60-, 62-, 64-, 66- ja 68-vuotiaille, joita Järvi-Pohjanmaan alueella on 1 300 henkilöä. Seulontojen järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia ja niiden suhdetta talousarvioon arvioidaan vuoden 2022 aikana.

PERUSTURVALAUTAKUNTA päätti kokouksessaan 25. tammikuuta viedä kunnanvaltuustolle tiedoksi Sari Palmun ja keskustan valtuustoryhmän 30. toukokuuta 2021 tekemän valtuustoaloitteen tilanteen. Aloite koski sen selvittämistä, voitaisiinko kotihoidon henkilöstön käyttöön hankkia leasing-autoja. Aloitteessa todettiin, että työntekijät käyttävät asiakkaiden luona liikkuessaan pääosin omia autojaan, ja esimerkiksi yötyötä tekevillä 5 000 kilometrin raja, minkä jälkeen kilometrikorvaus laskee, täyttyy jo toukokuussa. Verovapaat matkakorvaukset maksetaan KVTES:n ja verohallinnon päätöksen mukaisesti, vuonna 2020 matkakustannuksia maksettiin kotihoidossa 266 752 euroa. Henkilökohtainen matkakorvaus vaihtelee noin 200–1000 euroa hoitajaa kohden.

Aloite on edennyt toteutukseen: vt. peruspalvelujohtaja on viranhaltijapäätöksellään hankkinut kotihoidon käyttöön 15 leasing-autoa. Leasing-autojen etuja ovat muun muassa se, että ne ovat varsin uusia autoja eikä auton kunnossapito ja huolto ole työntekijän vastuulla. Työntekijällä ei myöskään välttämättä tarvitse olla omaa autoa, jos hän haluaa työskennellä kotihoidossa.

AIKUISSOSIAALITYÖN sosiaaliohjaajan virkaan siirtyy sosiaaliohjaaja Merja Latvala, joka toimii tällä hetkellä vammaispalveluiden sosiaaliohjaajan virassa. Hän on ilmoittanut halukkuutensa siirtyä aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajan virkaan.

Lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun sosiaalityöntekijän virkaan valittiin YTM Viktorija Martjusova.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.