Apua ja neuvontaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvaep.fi-verkkosivuilla chat-palvelussa
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuston oikeassa alanurkassa on sinisävyinen Konsti-hahmo. Kun asiakas klikkaa ”Avaa chat”-painiketta, hän voi

KESÄLOMAKAUSI on otollista aikaa yrittäjille rentoutua, mutta yritysten viheliäiset viholliset, huijarit, eivät lepää laakereilla kesälläkään.
Marjakasvien kukinnat ovat tänä vuonna kylmän alkukesän takia ajoittuneet hieman viime vuotta myöhäisemmiksi. Mustikan ja puolukan kukkia on pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden tavanomainen määrä, suomuuraimen kukkia on sen sijaan ollut runsaasti. Mustikan ja suomuuraimen pääkukinta on päättynyt pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta, puolukka kukkii parhaillaan suurimmassa osassa maata.
JymyJussit-Veto 1-2 (0-1,4-1,1-2) Vimpelin Veto kaatoi toistamiseen tällä viikolla Seinäjoen JymyJussit. Tällä kertaa taistosta muodostui
1950-LUKU oli Suomessa sodista toipumisen aikaa. Tanssilava- ja seurantalomeininki kukoistivat. Kansa ikään kuin haki hyvitystä
TANKKASIN juhannuspäivänä Karvalan kylällä. Seo-huoltamon kesäinen tunnelma ja hyvä palvelu ansaitsevat erityiskiitokset. Surullinen olen siitä,
ETELÄ-POHJANMAAN ELY-keskuksen alueella uusitaan tänä vuonna yksi silta ja vaihdetaan viisi putkisiltaa uusiin. Lisäksi viime
LAPPAJÄRVEN Veikkojen Jutta Kuoppala ja Neea Mattila pelaavat 15. heinäkuuta Ykköspesiksen Itä-Länsi -ottelussa Kankaanpää Areenalla.
KESÄ-ELOKUUSSA Nelimarkka-museossa järjestetään pieni mielenkiintoinen näyttely. Kodikkaassa museokahvilan tilassa tuodaan esille Japanista saapuvia E. Nelimarkan

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuston oikeassa alanurkassa on sinisävyinen Konsti-hahmo. Kun asiakas
KESÄLOMAKAUSI on otollista aikaa yrittäjille rentoutua, mutta yritysten viheliäiset viholliset,
Marjakasvien kukinnat ovat tänä vuonna kylmän alkukesän takia ajoittuneet hieman
JymyJussit-Veto 1-2 (0-1,4-1,1-2) Vimpelin Veto kaatoi toistamiseen tällä viikolla Seinäjoen
1950-LUKU oli Suomessa sodista toipumisen aikaa. Tanssilava- ja seurantalomeininki kukoistivat.
TANKKASIN juhannuspäivänä Karvalan kylällä. Seo-huoltamon kesäinen tunnelma ja hyvä palvelu
ETELÄ-POHJANMAAN ELY-keskuksen alueella uusitaan tänä vuonna yksi silta ja vaihdetaan
LAPPAJÄRVEN Veikkojen Jutta Kuoppala ja Neea Mattila pelaavat 15. heinäkuuta
KESÄ-ELOKUUSSA Nelimarkka-museossa järjestetään pieni mielenkiintoinen näyttely. Kodikkaassa museokahvilan tilassa tuodaan
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.