Valokuidun ostajan täytyy olla jatkossakin valppaana
KILPAILU– ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttaja-asiamies puuttui kahden valokuituyhtiön eli Valokuitusen ja Valoon (Adola Oy) harhaanjohtavaan

KOIRILLE uiminen on sekä vilvoittavaa nautintoa, että hyvää treeniä. Kaikki koirat eivät uimisesta välitä, mutta
HELSINKILÄINEN KTM Katri Linnasalo on ollut Evijärven (nykyisin Kauhavan) seurakunnan nimikkolähetti Suomen Lähetysseuran (SLS) kautta
LAPPAJÄRVEN nuorisotiloissa vietettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla lasten taideleiriä kädentaitojen, musiikin ja liikunnan merkeissä. Leiristä vastasi
KESÄKUUSSA eläköityvät kouluterveydenhoitajat Eija Latvala ja Marja-Leena Rauhala ovat olleet perheiden rinnallakulkijoina pitkään, monen kohdalla
METSÄPALOVAROITUS on voimassa lähes koko maassa. Erityisesti maan lounaisosassa maasto on hyvin kuivaa, eikä kuivimmille

KILPAILU– ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttaja-asiamies puuttui kahden valokuituyhtiön eli Valokuitusen
KOIRILLE uiminen on sekä vilvoittavaa nautintoa, että hyvää treeniä. Kaikki
HELSINKILÄINEN KTM Katri Linnasalo on ollut Evijärven (nykyisin Kauhavan) seurakunnan
LAPPAJÄRVEN nuorisotiloissa vietettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla lasten taideleiriä kädentaitojen, musiikin
KESÄKUUSSA eläköityvät kouluterveydenhoitajat Eija Latvala ja Marja-Leena Rauhala ovat olleet
METSÄPALOVAROITUS on voimassa lähes koko maassa. Erityisesti maan lounaisosassa maasto
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.