Laavulaulutilaisuudet kutsuvat yhteislauluun ja Karikko-viikko tarjoaa kokemuksia kesään
KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry järjestää kesäiltojen ratoksi yhteislauluiltoja Lappajärven rannoilla. Tapahtumissa lauletaan tuttuja lauluja Karikon muusikoiden

LAPUAN VIRKIÄN Sampo Sankelo on valittu Suomen edustajaksi suunnistuksen nuorten MM-kisoihin ja nuorten Eurooppa-cupiin. Kisat
22.7.2023 Purmojärven Näkinkalliolla kelluvaa yleisöä viihdyttävät myös Ville Leinonen ja Nella Kontiainen. Juhannus on vietetty
Ensimmäiset sinilevähavainnot Lappajärvessä kesällä 2023 tehtiin juhannusviikolla.
Kesäaikaan monessa Etelä-Pohjanmaan seutukaupungissa havahdutaan taas siihen tosiasiaan, että julkinen liikenne on seisahtanut kokonaan lomien
LaVe–PuPe, Kuopio 1–0 (6–5, 2–2) Lappajärven Veikot pelasi jo kolmannessa peräkkäisessä Ykköspesiksen ottelussa toisen jaksoista
TOISEN juhannuspäivän ohjelmaan on jo vuosikymmenien ajan Kortesjärvellä kuulunut Purmojärven ympärijuoksu. Niin tapahtui myös tänä
Miten kivien kautta voit tutustua Raamatun kertomuksiin? Se on mahdollista Kortesjärven Suvipäivillä, Markin museolla. Markin

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry järjestää kesäiltojen ratoksi yhteislauluiltoja Lappajärven rannoilla. Tapahtumissa
LAPUAN VIRKIÄN Sampo Sankelo on valittu Suomen edustajaksi suunnistuksen nuorten
22.7.2023 Purmojärven Näkinkalliolla kelluvaa yleisöä viihdyttävät myös Ville Leinonen ja
Ensimmäiset sinilevähavainnot Lappajärvessä kesällä 2023 tehtiin juhannusviikolla.
Kesäaikaan monessa Etelä-Pohjanmaan seutukaupungissa havahdutaan taas siihen tosiasiaan, että julkinen
LaVe–PuPe, Kuopio 1–0 (6–5, 2–2) Lappajärven Veikot pelasi jo kolmannessa
TOISEN juhannuspäivän ohjelmaan on jo vuosikymmenien ajan Kortesjärvellä kuulunut Purmojärven
Miten kivien kautta voit tutustua Raamatun kertomuksiin? Se on mahdollista
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.