Siirry sisältöön
ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialue koordinoi alueellista ruoka-aputoimijoiden verkostoa. Alueelle myönnettiin yhteensä 65 880 euroa valtionapua vuodelle 2024 ruoka-aputoimintaa toteuttavien järjestöjen ja järjestöpohjaisten seurakuntien ruoka-aputoiminnan järjestämiseen. Avustus myönnettiin vapaaehtoistyön tueksi kuten toimitilavuokriin, pakkaus-, matkustuskuluihin. Avustusta ei voi käyttää ruokaan. Valtionapu myönnettiin Varmistetaan ruoka-apu Etelä-Pohjanmaalla-hankkeelle, jota hallinnoi hyvinvointialue. Valtionavusta 10 prosenttia on mahdollisuus käyttää hankkeen hallinnoista syntyviin hyvinvointialueen kuluihin. Hanketta toteuttaa alueella yhdeksän osatoteuttajajärjestöä: Alajärven vapaaseurakunta, Kauhajoen Adventtiseurakunta, Lakeuden Ruoka-apu ry, Soinin ruoka-apu ry, SPR Kurikan osasto, Uloskutsutut ry, ViaDia Härmänmaa, ViaDia Seinäjoki ja Life and Light ry. –Ruoka-avun tarve eteläpohjalaisilla on ruoka-aputoimijoiden mukaan kasvava ja samaan aikaan lahjoitetun ruoan määrä vähenee. Yhteisellä hankkeella …
Naisten Korisliiga runkosarjan päätöskierrokset ovat käsillä ja Vimpelin Veto kohtaa lauantaina 16. maaliskuuta kello 18 huippuottelussa kotihallissaan Tapiolan Hongan, joka on sarjassa tällä hetkellä kolmantena. Molemmat joukkueet haluavat voittaa ottelun, sillä samalla pelataan asetelmista kohta alkaviin pudotuspeleihin. Hongan avainpelaajia ovat Tayanna Jones (22,2 ka/ottelu) ja Cierra Walker (20,8 ka/ottelu), joka pelaa toista kautta Hongan väreissä. Vedon ykköspyssy Sam Breen (23,9 ka/ottelu) on ollut loukkaantuneena, mutta saattaa pelata jo lauantaina Honkaa vastaan. –Hongan jenkkikaksikon puolustaminen on tärkeä osa puolustuspeliä, lisäksi joukkueesta löytyy 3 pisteen heittovoimaa runsaasti, hyökkäyspäässä meidän pitää juosta ja liikuttaa palloa sujuvasti, ennakoi Vedon valmentaja Jukka-Pekka Kujala. Lauantain otteluisäntänä …
Elävää Järviseutua digikuvina