Siirry sisältöön
RIIPPUVUUKSISTA kärsivälle on hyvin apua tarjolla. Järvi-Pohjanmaalla hyvinvointialueen Miepä-yksikössä työskentelevät riippuvuustyöntekijät Johanna Savela ja Suvi Matila ovat tukena ihmisille, joilla on ongelmia päihde-, peli-, seksi- tai pornoriippuvuuden kanssa. –Meille voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, jos kokee, että haluaisi keskustella ongelmistaan jonkun kanssa. Voi lähteä sillä ajatuksella, että käy katsomassa, olisiko meillä jotain työkaluja, jotka sopisivat omaan tilanteeseen, toteaa Matila. –Ei tarvitse olla täydellistä motivaatiota, vaan ajatus, että haluaa muutosta. Täällä sitten jutellaan, kypsytellään asiaa ja pohditaan eri vaihtoehtoja, Savela jatkaa. –Tänne voi hakeutua minkä tahansa riippuvuuden kanssa. Hoidamme myös läheisriippuvuutta. Ja koska esimerkiksi päihderiippuvuus koskettaa koko perhettä, myös läheiset voivat …
KAUHAVAN Pilkkimestari-kilpailu pidettiin talvilomaviikon päätteeksi. Kilpailu koostui kahdesta osakilpailusta, joista toinen oli Kauhavan Ojutjärvellä lauantaina ja toinen Kortesjärven Purmojärvellä sunnuntaina. Kisa käytiin haastavissa jääolosuhteissa, sillä viime viikkojen plussakelien jäljiltä jäällä oli paikasta riippuen 5–15 senttiä vettä ja vielä sen päällä vähän lunta. Jää oli myös erittäin paksua, keskimäärin noin 70-senttistä. Kilpailuun osallistui yhteensä 48 Kauhavalta, Kortesjärveltä, Ylihärmästä, Alahärmästä, Seinäjoelta, Lapualta ja Lappajärveltä. Liekö johtunut jääolosuhteista, että kalasaalis jäi molemmissa osakilpailuissa niukaksi. Purmojärven osakilpailusta kalaa onnistui saamaan vain Jukka Mattila, joka voitti Purmojärven yleissarjan tuloksella 75 grammaa. Saalis koostui kahdesta ahvenesta ja yhdestä kiiskistä. Ojutjärvellä kalaa nousi enemmän, vaikka kokonaissaalis jäikin …
Elävää Järviseutua digikuvina