Kisumisut Suomen mestareiksi
UPEA kesä 3×3 koriksen SM-kiertueen parissa saatiin lauantaina päätökseen, kun kiertue huipentui kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla

PITKÄN LINJAN rakennustarvikemyyjä Kari Ahvenniemi on aloittanut kenttämyyjänä Järviseudulla. Ahvenniemen tukikohtana on Kaustisella sijaitseva K-Rauta,
EVIJÄRVI-PYÖRÄILY -tapahtumassa keli helli, aurinko paistoi ja tunnelma osallistujien kesken oli iloinen. –Kuntosarjaan (ilman aikaa)
PAALIJÄRVELLÄ asuva Maiju Pajala kertoo jo lapsena kokeneensa vahvaa yhteyttä luontoon ja eläimiin. Elämässä on
KORTESJÄRVEN kirkonkylän keskelle keväällä siirretyn aittarakennuksen kunnostustyöt pääsivät vihdoin käyntiin. Aitan omistaja on Kauhavan kaupunki
JymyJussit-Veto 0-1 (1-5,4-4) Vimpeli Veto kaatoi miesten Superpesiksen puolivälierissä Seinäjoen JymyJussit neljännen kerran. Ottelusarja Vedolle
VIMPELIN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 21. elokuuta palauttaa kaavoitusaloitteen koskien Korpisalonnevan ja Salmenkankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden
LAPPAJÄRVEN kunta järjestää, Kivitippu tuottaa ja kansalaisopisto mahdollistaa omalta osaltaan ryhmätoiminnan. Tärkeintä yhteistyössä on se,
LAPPAJÄRVEN VEIKKOJA edustava M 70-viestijoukkue voitti 4 x 100 metrin viestijuoksussa 19.8.2023. Lappajärven Veikkojen joukkue

UPEA kesä 3×3 koriksen SM-kiertueen parissa saatiin lauantaina päätökseen, kun
PITKÄN LINJAN rakennustarvikemyyjä Kari Ahvenniemi on aloittanut kenttämyyjänä Järviseudulla. Ahvenniemen
EVIJÄRVI-PYÖRÄILY -tapahtumassa keli helli, aurinko paistoi ja tunnelma osallistujien kesken
PAALIJÄRVELLÄ asuva Maiju Pajala kertoo jo lapsena kokeneensa vahvaa yhteyttä
KORTESJÄRVEN kirkonkylän keskelle keväällä siirretyn aittarakennuksen kunnostustyöt pääsivät vihdoin käyntiin.
JymyJussit-Veto 0-1 (1-5,4-4) Vimpeli Veto kaatoi miesten Superpesiksen puolivälierissä Seinäjoen
VIMPELIN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 21. elokuuta palauttaa kaavoitusaloitteen koskien Korpisalonnevan
LAPPAJÄRVEN kunta järjestää, Kivitippu tuottaa ja kansalaisopisto mahdollistaa omalta osaltaan
LAPPAJÄRVEN VEIKKOJA edustava M 70-viestijoukkue voitti 4 x 100 metrin
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.