Perinnepäivillä opittiin lampaista ja villasta
VÄINÖNTALON museossa Evijärvellä oli vipinää, kun 200 evijärveläistä alakoululaista vieraili kolmena päivän aikana museolla Väinön

LAPPAJÄRVEN Itäkylässä Suvitiellä kokoonnuttiin lauantaina Kirppisralliin viiden myyntipaikan voimin. Aurinko paistoi, ja kahvi ja kotona
Viikon luetuimmaksi jutuksi nousi Järviseudun Sanomien kotisivulla Kauhava Air Show’sta kertova puffijuttu. Toiseksi eniten luettiin
EVIJÄRVELÄINEN Aarno Mars hiihti viime talven lumilla tuhannen kilometriä. Sen lisäksi hän tekee muun muassa
ENSI PYHÄN kirkkovuoden aihe on kirjoituksen otsikkona ”Itsensä tutkiminen”. Mitä se on, miksi se on
KORONAPANDEMIA päättyi ja palasimme elämään normaalia arkea. Näin me ainakin luulimme, kunnes Venäjä aloitti raakalaismaisen
Veto-JymyJussit 2–0 (6-1,7-0) Vimpelin Veto kaatoi Seinäjoen JymyJussit kolmannen kerran miesten Superpesiksen puolivälierissä. Kentän kuninkaana

VÄINÖNTALON museossa Evijärvellä oli vipinää, kun 200 evijärveläistä alakoululaista vieraili
LAPPAJÄRVEN Itäkylässä Suvitiellä kokoonnuttiin lauantaina Kirppisralliin viiden myyntipaikan voimin. Aurinko
Viikon luetuimmaksi jutuksi nousi Järviseudun Sanomien kotisivulla Kauhava Air Show’sta
EVIJÄRVELÄINEN Aarno Mars hiihti viime talven lumilla tuhannen kilometriä. Sen
ENSI PYHÄN kirkkovuoden aihe on kirjoituksen otsikkona ”Itsensä tutkiminen”. Mitä
KORONAPANDEMIA päättyi ja palasimme elämään normaalia arkea. Näin me ainakin
Veto-JymyJussit 2–0 (6-1,7-0) Vimpelin Veto kaatoi Seinäjoen JymyJussit kolmannen kerran
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.