Uusimmat kesäblogit:

Mäkelän moukari mäiski Saarikentällä

Janne Mäkelä taiteili kuusi lyötyä juoksua.
Janne Mäkelä taiteili kuusi lyötyä juoksua.

Veto-JymyJussit 2–0 (6-1,7-0)

Vimpelin Veto kaatoi Seinäjoen JymyJussit kolmannen kerran miesten Superpesiksen puolivälierissä. Kentän kuninkaana hääräsi Vedon jokeri Janne Mäkelä, jonka moukari iski miehen kotiin kuusi kertaa. Kentän kuningas veti peli yhteen totutun tiiviisti.

– Hyvä ottelu meiltä, onnistunut jatkumo aiempiin otteluihin, vaikka kokkasimmekin hieman parissa vuorossa.

Veto aloitti JymyJussien pieksäjäiset avausvuorossa, missä Mäkelä kotiutti kaksi etenijää samalla lyönnillä. Vedon hallinta jatkui läpi jakson, suurinta iloa kotiyleisölle tarjosi kolmannessa vuorossa Aleksi Lassila, jonka lyönti painui kakkospuolelta Savonjokeen kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti. Toisella jaksolla Veto otti JymyJusseilta luulot pois jälleen avausvuorossa niittaamalla kolme juoksua Jukka-Pekka Vainionpään, Matias Rinta-ahon ja Mäkelän lyönneillä. Loppujakso oli lähinnä viimeisen vihellyksen odottelua, vaikka Veto rakensi vielä neljä juoksua. Ottelun kolmostilanteet Vedolle 18-6.

Vedon pelinjohtaja Tomi Niskanen oli tyytyväinen.

– Erinomainen ulkopeli. Lukkari Teemu Kinnunen on pelannut koko ottelusarjan todella hyvin, olemme päässeet sitä kautta kiinni vastustajaan.  Sisällä saimme lyötyä aiempaa enemmän juoksuja, peli toimi erinomaisesti kahdella kärjellä.

Tomi Olli

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Oppilaat ja henkilökunta ovat saaneet syksyn aikana koulutusta kuvaukseen. On pohdittu valokuvauksen tekniikkaa ja kuvausta taiteena

Viikon 39 luetuimmat!

VIIKOLLA 39 lukijoita kiinnosti Tomi Niskasen luopuminen Vedon pelijohtajuudesta. Myös hopeamitalijuhlat Lakis Areenalla kiinnostivat! Katso

Vimpelin Veto

Veto aloitti sydäntykytysvoitolla

HBA–Veto 93-94 (79–79,38–32) ja Viime kauden naisten Korisliigan pronssimitalisti Vimpelin Veto aloitti kautensa hurjalla taisteluvoitolla

Juho Ihamäki jatkaa Ankkureissa

Juho Ihamäki on kirjoittanut Ankkurien kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kotiuttajajokerina toimiva Ihamäki luo yhdessä Petteri Kortelaisen

Oppilaat ja henkilökunta ovat saaneet syksyn aikana koulutusta kuvaukseen. On pohdittu valokuvauksen tekniikkaa ja kuvausta taiteena

Viikon 39 luetuimmat!

VIIKOLLA 39 lukijoita kiinnosti Tomi Niskasen luopuminen Vedon pelijohtajuudesta. Myös hopeamitalijuhlat Lakis Areenalla kiinnostivat! Katso

Vimpelin Veto

Veto aloitti sydäntykytysvoitolla

HBA–Veto 93-94 (79–79,38–32) ja Viime kauden naisten Korisliigan pronssimitalisti Vimpelin Veto aloitti kautensa hurjalla taisteluvoitolla

Juho Ihamäki jatkaa Ankkureissa

Juho Ihamäki on kirjoittanut Ankkurien kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kotiuttajajokerina toimiva Ihamäki luo yhdessä Petteri Kortelaisen kanssa vaarallisen kotiutuskaksikon Ankkurien jokeriosastolle.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Artikkelit vuosittain

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.