Järviseudun henki

Sam Leijonanmieli.
Sam Leijonanmieli.
Sam Leijonanmieli.
Sam Leijonanmieli.

KORONAPANDEMIA päättyi ja palasimme elämään normaalia arkea. Näin me ainakin luulimme, kunnes Venäjä aloitti raakalaismaisen hyökkäyssodan Ukrainaan.

Kansalaisten perusarkea ja erityisesti perusturvallisuuden tunnetta on horjutettu viimeisinä vuosina merkittävästi. Epätietoisuus tulevaisuudesta ja turvallisuudesta heijastuu voimakkaasti muun muassa sosiaalisessa mediassa, missä twitter-keskustelut eskaloituvat ja aikuiset ihmiset kuluttavat loputkin energiansa lapsen tasoiseen väittelyyn. Kuitenkin sillä poikkeuksella, että lapsetkin omaavat paremmat käytöstavat.

Vuosien epävarmuus heijastuu suomalaisiin perheisiin myös taloudellisina haasteina, jotka entisestään kasvattavat ihmisten turvattomuuden tunnetta.

Järviseudulla vallitsee edelleen muusta Suomesta poikkeava ja kova tekemisen meininki. Järviseutulaiseen kulttuuriin ja tapoihin toimia kuuluu myös kohteliaisuus, joka korostuu juuri näinä aikoina, kun koko muu Suomi riitelee eri sosiaalisen median kanavissa.

Talouden osalta meidän tulee suunnata katseemme myös mahdollisuuksiin. Vahvasti teollisuuspainotteinen Järviseutu tulee tarjoamaan kasvavalle puolustusteollisuudelle potentiaalisen tuotantoalueen. Ukraina tullaan jälleenrakentamaan vielä lähitulevaisuudessa ja vahva puurakentamisen osaaminen ja rakennusteollisuus voivat näytellä omaa osaansa viennissä Ukrainaan.

Mitä epävarmemmiksi ajat muuttuvat, sitä hienompaa on asua juuri Järviseudulla, kontrasti muuhun Suomeen ja maailmaan on käsin kosketeltava. Hyvät käytöstavat, perusarvot, kyky yhteistyöhön, rohkeus toimia, muuttua, sekä auttaa toista.

juuri sellaisina kuin olemme ja sellaisiksi kuin meidät on alueellamme kasvatettu.

Sam Leijonanmieli

Vimpelin kunnanjohtaja

Luitko jo nämä kolumnit?

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

ISOJAKO

JA