Veanteensaaren ympäriajo toteutui suunniteltua pienempänä
Veanteensaaren ympäriajot saunoen -tapahtuman yleisötilaisuus peruttiin vastuullisuuskysymysten vuoksi, mutta silti kolme alusta kiersi lauantaina saaren

UPEA kesä 3×3 koriksen SM-kiertueen parissa saatiin lauantaina päätökseen, kun kiertue huipentui kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla
PITKÄN LINJAN rakennustarvikemyyjä Kari Ahvenniemi on aloittanut kenttämyyjänä Järviseudulla. Ahvenniemen tukikohtana on Kaustisella sijaitseva K-Rauta,
EVIJÄRVI-PYÖRÄILY -tapahtumassa keli helli, aurinko paistoi ja tunnelma osallistujien kesken oli iloinen. –Kuntosarjaan (ilman aikaa)
PAALIJÄRVELLÄ asuva Maiju Pajala kertoo jo lapsena kokeneensa vahvaa yhteyttä luontoon ja eläimiin. Elämässä on
KORTESJÄRVEN kirkonkylän keskelle keväällä siirretyn aittarakennuksen kunnostustyöt pääsivät vihdoin käyntiin. Aitan omistaja on Kauhavan kaupunki

Veanteensaaren ympäriajot saunoen -tapahtuman yleisötilaisuus peruttiin vastuullisuuskysymysten vuoksi, mutta silti
UPEA kesä 3×3 koriksen SM-kiertueen parissa saatiin lauantaina päätökseen, kun
PITKÄN LINJAN rakennustarvikemyyjä Kari Ahvenniemi on aloittanut kenttämyyjänä Järviseudulla. Ahvenniemen
EVIJÄRVI-PYÖRÄILY -tapahtumassa keli helli, aurinko paistoi ja tunnelma osallistujien kesken
PAALIJÄRVELLÄ asuva Maiju Pajala kertoo jo lapsena kokeneensa vahvaa yhteyttä
KORTESJÄRVEN kirkonkylän keskelle keväällä siirretyn aittarakennuksen kunnostustyöt pääsivät vihdoin käyntiin.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.