Uusimmat kesäblogit:

Veto aloitti voitokkaasti

Jukka-Pekka Vainionpää paukautti läpilyönnillään neljä juoksua.
Jukka-Pekka Vainionpää paukautti läpilyönnillään neljä juoksua.

Veto-JymyJussit 2-0 (7-2,1-0)

Vimpelin Veto aloitti miesten Superpesiksen puolivälierät voitolla Seinäjoen JymyJusseista. Pelin taso ei kuitenkaan hivellyt silmiä eikä muitakaan aisteja Vedon tehdessä pakollisen. Vedon ykköspalkittua, yhden juoksun tuonutta ja 6/6 kärkilyöntitehot kerännyttä jokeri Jere Saukkoa lämmitti pääasiassa vain voitto.

– Pudotuspeleissä ratkaisevat voitot, eli olen siihen tyytyväinen. Sisäpelissä saimme tilanteita ilman jatkumoa, eli siinä on parannettavaa. Sen sijaan ulkopeliimme toimi hyvin, siellä tehtiin paikoista palot.

Ottelun avausjuoksut syntyivät ensimmäisessä vuorossa Janne Mäkelän ja Lauri Vihriälän onnistuessa kotiutuksissaan. Jakson ratkaisu nähtiin toisessa vuorossa, missä Jukka-Pekka Vainionpää iski pallon ajolähdössä Savonjokeen JymyJussien takakentästä neljän juoksun arvoisesti. Vedon seitsemännestä juoksusta vastasi Mäkelä. Toisen jakson ainokainen näki päivänvalon ensimmäisessä vuorossa Vainionpään kotiuttaessa Saukon. Kolmostilanteet Vedolle murhaavasti 16-3.

Vedon pelinjohtaja Tomi Niskanen kiteytti ajatuksensa ytimekkäästi.

– Voitto tyydyttää. Jatkossakin on pelattava vahvaa ulkopeliä, sillä JymyJussit parantaa varmasti. Sisällä peli näytti hyvältä, mutta mukaan mahtui turhan paljon virheitä, siinä on parannettavaa, tämä taso ei riitä.

Tomi Olli

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Juho Ihamäki jatkaa Ankkureissa

Juho Ihamäki on kirjoittanut Ankkurien kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kotiuttajajokerina toimiva Ihamäki luo yhdessä Petteri Kortelaisen

Soinin kunta saa hyvinvointijohtajan ja kunnan organisaatio muuttuu vuoden vaihteessa.

Soini saa hyvinvointijohtajan

SOININ kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 25. syyskuuta kuntaorganisaation muutokset vuoden 2024 alusta. Soini saa hyvinvointijohtajan. Hyvinvoinnin

Juho Ihamäki jatkaa Ankkureissa

Juho Ihamäki on kirjoittanut Ankkurien kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kotiuttajajokerina toimiva Ihamäki luo yhdessä Petteri Kortelaisen kanssa vaarallisen kotiutuskaksikon Ankkurien jokeriosastolle.

Soinin kunta saa hyvinvointijohtajan ja kunnan organisaatio muuttuu vuoden vaihteessa.

Soini saa hyvinvointijohtajan

SOININ kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 25. syyskuuta kuntaorganisaation muutokset vuoden 2024 alusta. Soini saa hyvinvointijohtajan. Hyvinvoinnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Artikkelit vuosittain

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.