Posti haluaa hoitaa lehtien jakelun hyvin
Päätoimittaja Juho Kuorikoski kirjoitti 19. helmikuuta Postin hoitamasta Järviseudun Sanomien jakelusta. Olemme täysin samaa mieltä

Otsikon kysymys on askarruttanut peruskoulun päättäviä nuoria jo kuukausien ajan. Toisille valinnat ovat selviä, toiset
Viime aikaiset esille tulleet epäkohdat vanhuspalvelussa hoivassa ja hoidossa kertovat moraalittomista toimintatavoista. Tämä kertoo myös
Kaupunki haluaa muistaa tänä vuonna syntyneitä vauvoja 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vauvabodylla. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen lupautui yhteistyöhön ja
VUONNA 1989 lappajärveläiset Antti ja Hannu Kallinki perustivat Laatupelti Oy:n. –Olimme ensin nelisen vuotta Helsingissä,
JÄRVISEUDUN kalatalousalueen ensimmäinen yleiskokous pidettiin Hotelli Kivitipussa Lappajärvellä. Uusi kalastuslaki tuli voimaan kolme vuotta sitten.
Alajärven Myllypellontielle tuli hälytys keskisuuresta rakennuspalosta 27. helmikuuta kello 18:51.
Maailma on hukkumassa muoviroskaan. Tyynellä valtamerellä kiertää pienen saaren kokoinen jätelautta, ja näilläkin leveysasteilla muoviroskia näkee pitkin pituuksia ihan riittämiin.
Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruushiihdot järjestettiin tänä vuonna Vähässäkyrössä 16.–17.2. KJV:n hiihtäjillä mono oli syönnillään sekä henkilökohtaisilla matkoilla
ETELÄ-POHJANMAAN työ- ja elinkeinotoimistossa oli tammikuun lopussa 6 551 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta määrä
Kauhavan kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää Vaasan hallinto-oikeudelle, että liikuntahallista tehty valitus hylätään. Kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa
Monesta paikallisesta hankkeesta tuttu Leader Aisapari ry täyttää tänä vuonna 20 vuotta.
Evijärven ja Lappajärven etsivänä nuorisotyöntekijänä aloittivat vuoden alusta Anna-Maija Kuusela ja Mirjami Hauta.
HÄRMÄNMAAN musiikkiopiston soittajat pitivät ennen hiihtolomille lähtöä pienimuotoisen Helmikuun helinät -konsertin Kortesjärven koulun musiikkiluokassa. Kauhavalla
Poliisin viime viikolla suorittamassa raskaan liikenteen valvonnassa todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 246 kappaletta, epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 14 tapauksessa ja seuraamuksia epäkuntoisuuksista kirjattiin 53 kappaletta.
–Aika pieneltä näyttää riski tällä hetkellä, ettei ravit toteutuisi, sanoo ratamestari Olli Sarkaranta. –Todennäköisesti kyllä täällä ajetaan.
Kettusaarihiihdon voitti lauantaina ylivoimaisella parin minuutin erolla seuraavaan 28-vuotias pietarsaarelainen Viljam Knif. Hän otti heti lähdössä reilusti etumatkaa muihin ja piti sen kaikki kolme kierrosta 15 kilometrin matkalla.
Kun navettaan remontoidun kahvilan eteiseen astuu, puheensorina iskee vasten kasvoja kuin tiiliseinä. Markin kyläseuran naisten järjestämä ystävänpäiväjuhla Pirttisessä oli vetänyt tuvan täyteen.
17. maaliskuuta kello 10–13 järjestetään kaikille avoin, lähiruokateemainen pilkkikilpailu Kortesjärven Ylikylässä.
KAUHAVAN kaupunki on tilannut kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset Kortesjärven koulukeskukseen, pohjautuen aiemmin tehtyyn riskiarvioon ja

Päätoimittaja Juho Kuorikoski kirjoitti 19. helmikuuta Postin hoitamasta Järviseudun Sanomien
Otsikon kysymys on askarruttanut peruskoulun päättäviä nuoria jo kuukausien ajan.
Viime aikaiset esille tulleet epäkohdat vanhuspalvelussa hoivassa ja hoidossa kertovat
Kaupunki haluaa muistaa tänä vuonna syntyneitä vauvoja 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vauvabodylla.
VUONNA 1989 lappajärveläiset Antti ja Hannu Kallinki perustivat Laatupelti Oy:n.
JÄRVISEUDUN kalatalousalueen ensimmäinen yleiskokous pidettiin Hotelli Kivitipussa Lappajärvellä. Uusi kalastuslaki
Alajärven Myllypellontielle tuli hälytys keskisuuresta rakennuspalosta 27. helmikuuta kello 18:51.
Maailma on hukkumassa muoviroskaan. Tyynellä valtamerellä kiertää pienen saaren kokoinen
Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruushiihdot järjestettiin tänä vuonna Vähässäkyrössä 16.–17.2. KJV:n hiihtäjillä mono
ETELÄ-POHJANMAAN työ- ja elinkeinotoimistossa oli tammikuun lopussa 6 551 työtöntä
Kauhavan kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää Vaasan hallinto-oikeudelle, että liikuntahallista tehty
Monesta paikallisesta hankkeesta tuttu Leader Aisapari ry täyttää tänä vuonna
Evijärven ja Lappajärven etsivänä nuorisotyöntekijänä aloittivat vuoden alusta Anna-Maija Kuusela
HÄRMÄNMAAN musiikkiopiston soittajat pitivät ennen hiihtolomille lähtöä pienimuotoisen Helmikuun helinät
Poliisin viime viikolla suorittamassa raskaan liikenteen valvonnassa todettiin ajo- ja
–Aika pieneltä näyttää riski tällä hetkellä, ettei ravit toteutuisi, sanoo
Kettusaarihiihdon voitti lauantaina ylivoimaisella parin minuutin erolla seuraavaan 28-vuotias pietarsaarelainen
Kun navettaan remontoidun kahvilan eteiseen astuu, puheensorina iskee vasten kasvoja
17. maaliskuuta kello 10–13 järjestetään kaikille avoin, lähiruokateemainen pilkkikilpailu Kortesjärven
KAUHAVAN kaupunki on tilannut kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset Kortesjärven koulukeskukseen,
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.