21 helmikuun, 2019

Jussi Mäen maitotilalla robotti hoitaa lypsämisen

Tietokoneen ruudulta näkyy, että Kola päätti mennä lypsettäväksi. Jussi Mäki katselee lehmää valvomon ikkunan läpi, mutta puhelimensa kautta hän pystyisi seuraamaan lypsämistä vaikka toiselta puolelta maapalloa.

Ruokaa Suomesta

Meillä on Suomessa jo olosuhteidemme kautta erityiset mahdollisuudet ja taito tuottaa puhdasta ruokaa, jonka vierasainejäämät normaalituotannossakin alittavat eurooppalaisen luomutuotannon rajoja.

Kirjaston päivitys tähän päivään

Satsaus uuteen koulurakennukseen on iso, mutta uusi kirjasto koulun yhteydessä hyödyttäisi ryhmätyötilana, läksyjen tekopaikkana, lukusalina, etätyöskentelytilana. Mahdolliset Geolukio- ja GeoPark- hankkeet tulisivat varmasti tarvitsemaan näitä tiloja.

Päättäjän arvomaailmalla on merkitystä!

Kansasta on tehty nylkemisen kohde ja muun muassa populistiset perussuomalaiset nostavat jälleen päätään ja esittävät lapsellisen yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin asioihin.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.