9 helmikuun, 2019

Ennakoi turvavälillä ja tilannenopeudella

Talviliukkailla jarrutusmatkat ovat huomattavasti pidempiä kuin kesällä. Auton pidentynyt pysähtymismatka ja olosuhteet yleensäkin on otettava huomioon nopeuden valinnassa.

Teille muodostuneet urat haittaavat talviajossa

Runsasluminen talvi ja liukkaat kelit asettavat autoilijoille haasteita ympäri Suomen. Liikenneturva muistuttaa, että tilannenopeuden ja turvavälin lisäksi on huomioitava monin paikoin teille muodostuneet urat, joissa ajaminen voi pahimmillaan viedä vastaantulijoiden kaistan puolelle.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.