Teille muodostuneet urat haittaavat talviajossa

Liikenneturva.jpg
Pöllyävän lumen lisäksi teille muodostuneet ajourat luovat vaaratilanteita talviliikenteeseen. Kuva: Liikenneturva
Liikenneturva.jpg
Pöllyävän lumen lisäksi teille muodostuneet ajourat luovat vaaratilanteita talviliikenteeseen. Kuva: Liikenneturva

Kuluva talvi on ollut runsasluminen ympäri Suomen. Erityisesti ruuhkaisimpien väylien ulkopuoliset tiet ovat monin paikoin urautuneet, mikä vaatii kuljettajilta tarkkuutta omalla kaistalla pysymiseen.

– On näyttänyt siltä, että monessa paikassa tielle on muodostunut vain kolme uraa. Tällöin urissa ajamalla ei välttämättä pysy täysin omalla kaistallaan, ja kohtaamistilanteissa on pakko nousta ”raiteilta” pois polanteiden päälle. Näissä tilanteissa on aina riski ajoneuvon hallinnan menettämiseen, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Pentti Tervo Rovaniemeltä.

Mutkissa uria pitkin ajamalla voi päätyä vieläkin helpommin vastakkaisen kaistan puolelle, ja yllättävän tilanteen sattuessa onkin jo kiire tehdä tarvittavia korjausliikkeitä.

– Kannattaisi siis pyrkiä pois ajourista alusta lähtien, varsinkin jos ne eivät pysy oman kaistan puolella. Näin toimimalla pysyy omalla kaistalla eikä voimakkaampia raiteita pääse syntymään. Riittävän alhainen ajonopeus on myös isossa roolissa siinä, että pystyy ajamaan hallitusti omaa kaistaansa pitkin myös mutkissa, etenkin ulkokaarteessa, Tervo sanoo.

Mainos
Jss isojako 0430 600x600

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti