helmikuu 2019

Ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä edelleen liian suuri

Poliisin viime viikolla suorittamassa raskaan liikenteen valvonnassa todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 246 kappaletta, epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 14 tapauksessa ja seuraamuksia epäkuntoisuuksista kirjattiin 53 kappaletta.

Neljännet jääravit maaliskuun alussa

–Aika pieneltä näyttää riski tällä hetkellä, ettei ravit toteutuisi, sanoo ratamestari Olli Sarkaranta. –Todennäköisesti kyllä täällä ajetaan.

Kettusaarihiihdon voitto Pietarsaareen

Kettusaarihiihdon voitti lauantaina ylivoimaisella parin minuutin erolla seuraavaan 28-vuotias pietarsaarelainen Viljam Knif. Hän otti heti lähdössä reilusti etumatkaa muihin ja piti sen kaikki kolme kierrosta 15 kilometrin matkalla.

Ystävänpäivä navettakahvilassa

Kun navettaan remontoidun kahvilan eteiseen astuu, puheensorina iskee vasten kasvoja kuin tiiliseinä. Markin kyläseuran naisten järjestämä ystävänpäiväjuhla Pirttisessä oli vetänyt tuvan täyteen.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.