Kaupunki muistaa Kauhava 10 -juhlavuotena syntyneitä vauvoja

Kuvassa lastenneuvolan terveydenhoitaja Marjo Hantula ja yrityspalvelusihteeri Ulla Kari. Kuva: Kauhavan kaupunki

Kaupunki haluaa muistaa tänä vuonna syntyneitä vauvoja 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vauvabodylla. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen lupautui yhteistyöhön ja bodyt tullaan jakamaan jokaisen kaupunginosan lastenneuvolan kautta joko ensimmäisellä kotikäynnillä tai ensimmäisen neuvolavierailun aikana. Bodyt ovat luomupuuvillaa ja muutenkin ekologiset arvot on otettu huomioon. Vauvabodyssä komeilee juhlavuoden logo ja teksti “Moon täyrellinen”. 

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen avoterveydenhuollon palveluesimies Pamela Rintala kertoi, että Kauhavalle syntyy noin 150 lasta vuodessa.

–Syntyvyyshän on ollut koko maassa laskusuunnassa, ja Kauhavallakin vauvojen syntyvyystahti on laskenut 20 vuoden aikana noin 40–50 vauvaa. Kauhavan alueelle vauvoja on syntynyt viime vuosina kaupunginosittain seuraavasti: Härmien alueella 40–45, Kortesjärvellä 20 ja Kauhavalla 80–90. Nyt on sellanen tuntuma, että erityisesti Härmän suunnalla ollaan oltu aktiivisempia tämän suhteen ja siellä vauvaluku taitaa nousta tänä vuonna.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Kauhavan kaupunki ja muut toimijat järjestävät vanhustenviikolla erilaisia aktiviteettejä ikäihmisille.

Vanhustenviikon juhlintaa Kauhavalla

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954 lähtien. Tänävuonna vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla Tehdään

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.