syyskuu 2018

Sääksjärven työväentaloa herätellään henkiin

Vimpelissä, Sääksjärven työväentalolla tapahtuu vuosikymmenten jälkeen. Koulun ja kaupan loppuminen eivät lannistaneet kyläläisiä, vaan työväentalon kunnostaminen talkoilla on osoitus pienen kylän elämänhalusta.

Haittaako SAK työllisyyttä?

Tunnettu kolumnisti A–P Pietilä otti äskettäin voimakkaasti kantaa työministeri Jari Lindströmin (sin.) puolesta otsikolla: ”Jari on ainoa rohkea”. Asian ytimenä on Lindströmin ajama lakiesitys alle 20 työntekijän yritysten irtisanomisten helpottamisesta tilanteessa, jossa henkilö ei sovellu työtehtäviinsä.

Avoin kerho on edelleen henkireikä

Kolme vuosikymmentä sitten toimintansa aloittanut avoin kerho on säilyttänyt suosionsa. Muutamat niistä, jotka olivat paikalla ihan ensimmäisissä kerhoissa, ovat toiminnassa mukana edelleen.

Vimpeli-Seura toimii aktiivisesti

Vimpeli-Seuran perinteet ovat pitkät, viime vuonna sen toiminnassa tuli 70 vuotta täyteen. Se on paitsi paikkakunnan kulttuurin säilyttäjä, myös aktiivinen toimija.

Säähavaintopallo pääsi uusiokäyttöön

Vimpelin Lakeaharjulla sijaitsevan ravintola Välilaskun palvelut paranevat nyt, kun laajennusosa on valmis. Sen kruununa on kauas erottuva valkoinen, jalkapalloa muistuttava uloke, jonka sisään on rakennettu päreillä vuorattu, akustiikaltaan erityinen kokoustila.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.