Käkkärä ja Pumpuli saivat alkunsa lomaromanssista

Krista ja Jarkko Savola kokivat melkoisen yllätyksen noin kuukausi sitten, kun he löysivät lammasaitauksesta kaksi yllätyskaritsaa.

–Menin rantaan lampaiden luokse ja olin kuulevinani, että kissa naukuu jossain lähistöllä, Krista Savola kertoo.

Tarkemmin asiaa tutkittuaan hän huomasi, että ääni kuuluikin kahdesta karitsasta.

–Olin todella yllättynyt. Siellä oli kaksi pientä lammasta.

Käkkäräksi ja Pumpuliksi nimetyt karitsat olivat saaneet alkunsa lomaromanssista, kun Savoloiden lampaat olivat viettäneet talven muualla.

–Käkkärästä on tullut oikea lasten lellikki. Se on käynyt kerran jo Rantakankaan koululla silitettävänä, Krista Savola kertoo.

–Mielessä on käynyt, että saman sankarin kanssa voisi käydä vanhustenkin luona, kun se on niin kiltti ja helposti kuljetettavissa.

SAVOLAT omistavat Savolan maatila -nimisen yrityksen, joka viljelee lähiruokaa. Noin kymmenen lampaan lauma tekee Savoloiden pihapiirissä maisemanhoitoa.

–Osa lampaista vietti kesän saaressa maisemanhoitotöissä, ja koska tämä sujui hyvin, tätä suunnitellaan myös ensi kesäksi, Savolat kertovat.

Tilalla tehdään tällä hetkellä juureksien sadonkorjuuta ja hirsitallin rakennustöitä. Yllätyksenä tullut perheenlisäys on työllistänyt.

–Kyllä tässä on aika kova vauhti ollut, kun satokauden ja pienen vauvan lisäksi on joutunut hoitamaan kahta pientä karitsaa, Krista Savola toteaa.

KARITSOJEN isäehdokkaita on etsitty, ja jäljet osoittavat talvimajoituksen suuntaan.

–Onhan tämä ollut iso yllätys. Lampaiden olisi minun käsittääkseni olla kuin nunnat luostarissa, Jarkko Savola toteaa.

Vielä toistaiseksi yllätyskaritsoja ei ole tullut lisää. Savolat tosin toteavat, että osa lampaista on aika tuhdissa kunnossa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.