Takaisin järven rannalle
JÄRVEN ylle laskeutuu syksyisen illan harmaus. Rannalle kävelee harmaaseen pukeutunut nainen. Vaan mitäpä harmaudesta, sillä

ENSI keskiviikkona 7. marraskuuta Lappajärvellä järjestetään nuorisovaltuustovaalit. Nykyisten viiden nuorisovaltuutetun toimikausi jatkuu vielä vuoden. Vaaleissa
MARRASKUUN seurakuntavaaleissa Ville Ala-aho ja Kirsi Hakalahti eivät ole ehdokkaina, joten taakse on jäämässä kahdeksan
Sivistyslautakunta päätti tiistaina yksimielisesti ehdottaa kunnanhallitukselle, että Lahdenkylän koulukiinteistö poistetaan käytöstä. Sitä ei lautakunnan mukaan enää voida käyttää, eikä sen saneeraaminen olisi kannattavaa.
Lain mukaan alle 18-vuotias ei voi olla omaishoitaja. Kuitenkin jopa 20 000 suomalaista nuorta on tilanteessa, jossa joutuu huolehtimaan jollakin tavalla läheisestään, esimerkiksi vanhemmastaan tai isovanhemmastaan.
-Arvio on kuitenkin vain jäävuoren huippu, uskoo syyskuussa Järviseudun Omaishoitajat ja läheiset-yhdistyksen työntekijänä aloittanut Riikka Jaakonaho.
Evijärveläinen Aimo Järvelä, 77, on viime vuosina kerännyt suomenennätyksiä ikämiesten sisäsoudussa. Sitä edelsi kuitenkin 30 vuoden tauko kuntoilusta.
Kukkolantielle vedetyn kävely- ja pyörätien rakentamista esitettiin ensi kerran jo 70-luvulla.
HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsenillä on syytä iloon: sen perustamisesta tuli vuoden alussa kuluneeksi 80 vuotta ja Pitkäkankaantiellä sijaitsevan toimitilan valmistumisesta tulee pian 40 vuotta. Seurakunta viettää marraskuussa juhlakuukautta, joka käynnistyy sunnuntaina 4. marraskuuta juhlakonsertilla, ja huipentuu viralliseen 80-vuotisjuhlaan kuun viimeisenä sunnuntaina.
LUOMA-AHON koulun kohtalo nousi maanantaisen kaupunginvaltuuston kokouksen suurimmaksi puheenaiheeksi.

JÄRVEN ylle laskeutuu syksyisen illan harmaus. Rannalle kävelee harmaaseen pukeutunut
ENSI keskiviikkona 7. marraskuuta Lappajärvellä järjestetään nuorisovaltuustovaalit. Nykyisten viiden nuorisovaltuutetun
MARRASKUUN seurakuntavaaleissa Ville Ala-aho ja Kirsi Hakalahti eivät ole ehdokkaina,
Sivistyslautakunta päätti tiistaina yksimielisesti ehdottaa kunnanhallitukselle, että Lahdenkylän koulukiinteistö poistetaan
Lain mukaan alle 18-vuotias ei voi olla omaishoitaja. Kuitenkin jopa
Evijärveläinen Aimo Järvelä, 77, on viime vuosina kerännyt suomenennätyksiä ikämiesten
Kukkolantielle vedetyn kävely- ja pyörätien rakentamista esitettiin ensi kerran jo
HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsenillä on syytä iloon: sen perustamisesta tuli vuoden alussa
LUOMA-AHON koulun kohtalo nousi maanantaisen kaupunginvaltuuston kokouksen suurimmaksi puheenaiheeksi.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.