Lukijan mielipideartikkeli:

Minun puuni

Jokamiehen oikeudet ovat yksi hienoimmista asioista Suomessa. Tällä hetkellä keskustelu niiden saamisesta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon käy kiivaana.

Jokamiehen oikeudet ovat yksi hienoimmista asioista Suomessa. Tällä hetkellä keskustelu niiden saamisesta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon käy kiivaana.

Jokamiehen oikeudet eivät tällä hetkellä ole millään lailla uhattuna. En ole kuullut kenenkään ehdottavan niistä luopumista ja hyvä niin. Tämän kampanjan tarkoitus on ymmärtääkseni varmistaa pitkällä aikavälillä jokamiehen oikeuden säilyminen ja mahdollisesti kannustaa muitakin maita vastaavaan avoimuuteen.

Hyvää tarkoittava kampanja on saanut osan maanomistajista varuilleen. Kampanjan alullepanijat eivät ole keskustelleet, saati pyytäneet mukaan alueiden oikeita omistajia. Tämä herättää tietenkin ihmetystä maanomistajissa. Samaan aikaan käydään monenlaisia kampanjoita, joissa puututaan esimerkiksi metsänomistajan oikeuksiin hoitaa omaisuuttaan.

Mainos

Minun puuni – ajatus on hieno, kunhan ymmärrämme sen todellakin tarkoittavan tuota aineettomuutta ja mielikuvaa, ei konkretiaa. Siinä vaiheessa, kun metsänomistaja korjaa pitkän työn satoaan, ethän arvostele sitä, vaan siirrät metsäretkesi viereiseen hyvin hoidettuun metsään.

Ari Perälä, kenttäpäällikkö, MTK-Pohjanmaa

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.